Tervetuloa Railay Beachille, missä kohtasimme lähes kaiken mahdollisen. Kaatosateet, hullut sammakkokuorot, käärmeet kylppärissä, vatsapöpöjen yllätyshyökkäykset ja lopulta aurinkoakin. Tälle osalle reissuamme naureskelemme edelleenkin, koska itkeäkään ei enää kannata. Harvoja asioita on tatuoitu mieleni sopukoihin näin vahvasti.

Guadeloupe toinen puoli, Basse-Terre oli häkellyttävää vehreyden, rantojen ja vesiputousten ilotulitusta. Illat ihmettelimme pesukarhujen kiilusilmiä viidakossa ja päivät pyörittelimme silmiämme toinen toistaan kauniimpien rantojen äärellä. Myös Jaques Cousteau ja merkilpikonnat kuuluvat tarinaan.

Guadeloupen saari Karibialla on Ranskan merentakainen alue, ja juuri siksi niin viehättävän omituinen. Ihmiset viisveisaavat turisteista tai muusta kuin ranskan kielestä, kanat kohtelevat turisteja vähintäänkin yhtä omituisesti ja bussikuskit arpovat lippujen hintoja hatusta. Mutta maisemat ovat mielettömiä, ruoka hyvää, ja kas kummaa, viiniä ja croissantteja saa kaikkialta.

Kiitos ja kumarrus Tankah Shoresille. Viimeinen viikko helli meitä niin puitteilla, säällä kuin ympäröivällä luonnollakin. Rakastuin hitusen viereiseen cenoteen. Kotimatkalle lähtiessä meinasi itku päästä, mutta yhtä aikaa tämä oli ainut oikea tapa päättää matka, jota emme tulisi unohtamaan.

Tervetuloa Meksikoon. Upeiden maisemien lisäksi tutustumme siihen, kuinka all inclusivessa ihmiset hamstraavat kylmiä drinkkejä aikuisten termoskannuihin ja päivittelemme kuulumisia kaveriperheen kanssa. Sen jälkeen päädymme paratiisiin.

Viisi tehokasta päivää Puerto Ricossa. Yllätykseksemme myös erinomaista ruokaa ja varsin ystävällisiä ihmisiä. Emme odottaneet Puerto Ricolta juurikaan aurinkoa enempää, mutta saimme kosolti kokemusta erilaisesta Karibiasta, kuin mihin olimme tutustuneet aiemmin. Ja jauhobanaani kruunasi kaiken!

Jälleennäkemisen riemua Miamissa. Turhautumista ruuhkissa ja pelkoa kaatosateessa tien päällä. Riemua Legolandissa ja vimmaista pakkausta lentokenttähotellissa. Viimeiseen kolmeen päivään on taas kerran mahtunut tolkuttomasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Huomio rumalla kuvalla, mutta pakko tehdä ihan oma postaus tästä nerokkaasta kapistuksesta. Potkulautalaukku, yksi lentokenttäelämämme pelastaja. Vahva suositus täältä kaikille millä tahansa välineellä matkustaville lapsiperheille.

Reissun ehkä raskain siirtymä, eli Fiji-Los Angeles-Miami-roadshow, ja kuinka siitä selvitään hengissä. Päiväni murmelina, kun lennämme yli Tyynen meren vuorokausirajan ja laskeudumme samana aamuna, jonka iltana lähdimme matkaan. Tästä johtuen pää on sekaisin kuin se kuuluisa sisäinen seinäkello. Mutta siitä huolimatta tämäkin erikoiskoe päästiin kunnialla maaliin.

Vaikka ympärillä on yksi maanpäällisistä paratiisisaarista, voi ikävä iskeä. Se tulee läpi niissä hetkissä, kun tuntee olevansa kaukana kotoa ja ymmärtää, miten kamalaa olisi, jos sinne ei voisi palata. Sade tuo lisäksi tullessaan merimiesten tarinoita ja ötököitä. Pian on aika jättää Oseania taakse.

Tervetuloa paratiisisaarelle, jossa ajan kulku hidastuu, eikä pilvien elämästä tiedä kukaan. Ihmiset hymyilevät kukka korvan takana ja all inclusivessa on paljon liikaa kaikkea. Minuun uhkaa kuitenkin hiipiä pieni melankolian poikanen. Koti-ikävääkö, ei kai sentään? Bula bula ja hymyä huuleen.

Itkua, naurua ja yllätyskäänne, joka vei meidät hautausmaalle. Kadonneen sukulaisen hautamuistomerkin äärellä historia vilisee silmissä ja kaikilla on jotenkin tunteellinen mieliala. Joidenkin asioiden pitää tapahtua, ja meidän piti tulla tänne.

Vierailu Hobittilassa on LOTR-teosten kanssa koko ikänsä eläneelle kuin astuisi hetken epätodelliseen uneen. Kuulimme monta huokausta ja näimme joitakin kyyneleitä, mutta ennen muuta koimme yhden matkamme hienoimmista elämyksistä, joka vieläpä toimi kuin se kuuluisa junan vessa.

Rotorualla saunomme löylyttömässä saunassa, kiikumme puiden latvoissa ja opimme hurjasti lisää maori-kulttuurista ja kaikesta meitä ympäröivästä. Kiehtova muutama päivä maoreille tärkeällä järvellä oli aivan liian lyhyt, mutta ehkä tämä olikin tunnustelumatka seuraavaa kertaa varten.

Matkalla etelään kohtasimme sääilmiöiden koko kirjon, pysähdyimme ihanissa yhden yön paikoissa ja ajelimme junalla Coromandelin vuorten päällä. Tällä pikataipaleella oli myös tuhat tiukkaa vuoristotiemutkaa, ja syntyi uusi varoitushuuto: “Bonjovi bonjovi!”

Tampa Bay, mikä ihana pysähdys keskellä hiljaisuutta ja lokkien kirkunaa - ja sirkkoja. Hiljennymme myös Cape Reingan maisemien äärellä, otamme ilon irti rannasta, altaasta, porealtaasta ja tietenkin tenniskentästä. Niin, mainitsinko jo sirkat?

Nautimme ystäväni vieraanvaraisuudesta, imemme itseemme kaiken, mitä ehdimme, maan kulttuurista, maoreista, historiasta, taruista ja kaikesta muustakin mahdollisesta. Mini ihastuu ikihyviksi kaveriperheen tyttäreen ja kissaan, ja lisäksi vietämme lämmintä (huom. ei Australian tavoin kuumaa) kesäyötä grillaten ja tarinoiden.

Coolum Beach, mikä paratiisi se oli meille reissussa rähjääntyneille matkalaisille. Asunnon valinta oli täysi napakymppi ja muutenkin paikka pääsi yllättämään todella positiivisesti. Täällä opin rakastamaan pyykkikonetta ja kuivausrumpua.

Kosteaa, kuumaa, kylmää, nahkeaa, hämähäkkejä, öttiäisiä, rapinaa, siritystä ja sirkutusta. Kaikenlaista voi Australian yö tarjota unettomalle matkalaiselle. Missä menee oman sietokyvyn raja, ja kuinka se venyy matkatessa maailmalla?

Byron Bay, pieni talo viidakossa, ja samalla pientä tuntumaa myös viidakon muihin asukkeihin, eli päätämme olla jakamatta asuntoamme ison hämähäkin kanssa. Nautimme rannoista ja teemme myös hiukan kouluhommia luonnonpuistossa.