Välikommentti: potkulautalaukku on ollut paras ostos ikinä

Tässä matkan varrella tulee mieleen monia asioita, joista unohdan kirjoittaa, kun keskityn paikkoihin ja varsinaiseen reissuun. Mutta yksi ansaitsee oman pienen huomionsa: Minin potkulautalaukku, joka on osoittautunut parhaaksi investoinniksi ikinä!

Siinä hän on, juuri avattuna Miamissa.

Olimme nähneet jollakin reissulla aiemmin pienellä pojalla laukun, joka oli jäänyt meidän kaikkien mieleen. Se oli värikäs lapsen matkalaukku, josta sai avattua potkulaudan. Kun sitten aloin valmistella tätä The Matkaa reilun puoli vuotta sitten, tämä palasi mieleeni, ja niinpä päätin metsästää sellaisen monestakin eri syystä.

Kolme hyvää syytä investoida lapsen potkulautalaukkuun

Ensimmäinen (ja kiistaton): Jos on päivänselvää, että lentokentillä tulee vietettyä paljon aikaa, ja jos siirtymiä on runsaasti, eli kentät ovat isoja ja jatkolennoille voi tulla kiire, lapsen jaksaminen on koetuksella. Siksi skootteriksi avautuva laukku on todellinen pelastus. Mini haluaa aina saman tien koneesta ulostullessa avata sen, ja me periaatteessa juoksemme hänen perässään kohti matkalaukkuhihnaa tai passintarkastusta, eikä niin, että jompi kumpi kantaa hiki hatussa omia laukkuja ja väsynyttä lasta, tai kuuntelee huutoa, ettei lapsi jaksa kävellä. Skootterilla matka taittuu ripeästi ja mukavasti, ja on kaiken lisäksi lapsen mielestä vieläpä hauskaa.

Näin lähdettiin matkaan joulukuussa Helsinki-Vantaalta.

Toinen: Lapsi ei jaksa kantaa reppua, mutta skootterilla jaksaa rullailla aina. Siksi lapsen omat tavarat on helppo pakata yllättävän tilavaan laukkuun, jossa vieläpä on usemapi eri lokero. Sinne saa lelut, puuhakirjat, pelit ja vaihtovaatteet, ja laukku on helppo avata ja sulkea, eikä lapsen tavaroita tarvitse etsiä omien kamojen seasta.

Kolmas: Laukku on kooltaa isohko, mutta silti matkustamoon mahtuva. Aiomme viedä sen yhdelle lennolle jopa sellaisena matkatavarana, joka mahtuu edessä olevan penkin alle, koska kyseisellä lentoyhtiöllä vain sellaiset ovat maksuttomia. Tämä on mahdollista laukun koosta huolimatta, sillä sen etuosa on pehmeää muovia, joka rutistuu sisäänpäin, eli laukun saa litistettyä yllättävän pieneksi, jos sitä vain ei pakkaa ihan täyteen.

Siis syvällä kokemuksen rintaäänellä: tähän laukkuun kannattaa satsata, jos haluaa helpottaa mitä vaan matkustamista, ei pelkästään lentokenttäilyä. Näitä saa tilata netistä, ja vaikka hinta hetken kirpaisee, laukun tuoma hyöty maksaa sen tuhat kertaa takaisin.

Vink vink, näitä laukkuja löytyy esim. täältä. Eikä tämä ole missään nimessä maksullinen mainos.

Tyylinäyte Changin lentokentältä Singaporesta.

Lentokentillä kuultua

Olemme saaneet hymyjä ja kommentteja laukusta läpi matkan, mutta saapuessamme Amerikan mantereelle, niiden määrä kasvoi eksponentiaalisesti. Ihan joka ikinen vastaantulija huomaa suupieliensä kohoavan, kun yksisarvishuppariin pukeutunut kiharapää huristelee yksisarvisskootterilaukulla vastaan, ja vaikka olenkin Minin äitinä vähän puolueellinen, uskon, että itsekin hymyilisin. Eilen Losissa ja Miamissa kuulimme esim. seuraavia kommentteja:
”Wow, that’s the coolest bag ever!”
”Look, how adorable!”
”Those guys are true professionals!”
”How come I’ve never seen this before. That’s brilliant!”


Ja kun joku kommentoi suoraan meille jotain, keskustelu menee yleensä näin:
”Wow, that’s amazing! Why don’t they have those for adults too.”
”If someone made that for adults, he’d be rich in no time.”

Ja koska mielestäni on hauskaa höpötellä ventovieraiden kanssa ties mistä, tästä laukusta on syntynyt monta hyväntuulista hetkeä kymmenien kanssamatkustajien kanssa. Todellinen jäänmurtaja.

Edellinen
Edellinen

Taas tien päällä: Miamista Winter Haveniin ja takaisin featuring Legoland

Seuraava
Seuraava

Yli meren, mantereen ja aikavyöhykkeiden - Fiji-Los Angeles-Miami