Taipa Bay – hiljainen ja kaunis keidas keskellä suurenmoista luontoa

Aloitimme ajomatkamme Aucklandista kohti Taipa Baytä saaren pohjoisella rannikolla tietämättä (taaskaan) mitä odottaa. Kaverimme olivat kertoneet, että maisemat olisivat tylsät ensimmäiset pari tuntia, mutta mitä vielä: maisema oli kuin olisi katsellut elävää Hobittilaa molempiin suuntiin. Oudon kauniit vihreät rinteet kohoilivat molemmin puolin tietä, ja havumetsät sekoittuivat luonnollisesti palmuihin, ja hetkittäin jopa savannilta näyttäviin maisemiin. Olimme häkeltyneitä näkemästämme.

Toki pientä jännitystä matkantekoon toi automme, lempinimeltään Purkki, sillä se oli halvin discount car, jonka olin netistä löytänyt, ja kun sinne tunki kolme ihmistä maailmanympärimatkan tavaroineen, plus pari kavereilta lainattua taitettavaa rantatuolia (kauhean kätevät muuten), oli auton suorituskyky ja tila aika maksimeissa. Kierrokset motarilla nousivat sellaisiin lukemiin, että pelkäsin moottorin räjähtävän. Mutta niin vaan päästiin perille, ja josskain kohtaa autonkin moottori ehkä lämpeni matkantekoon, eikä huutanut niin vietävästi.

Taipan maaginen ranta

Kun sitten pääsimme neljän tunnin maisemien ihailun jälkeen perille Taipaan ja löysimme itsemme resorttimme pihaan, meitä odotti, taas kerran, puolityhjä hotelli. Huoneestamme avautui näkymä suoraan merelle, ja puutarhassa kimalteli uima-allas, poreallas ja Minin suureksi onneksi tenniskenttä palmujen keskellä.

Hotellin puutarha-alue ja altaat.

Hoteli oli oikeastaan yksi suuri käytävä, jonka molemmille puolille sijoittuivat rivitalomaiset huoneistot. Meillä oli vain yksi suuri tila, johon mahtui iso sänky, avattava sohvasänky Minille, pieni kitchenette, jossa oli mikro, vedenkeitin ja leivänpaahdin sekä pieni ruokailutila. Huone oli tilava, tosin vähän kulunut, mutta siisti. Ilman uunia tai keittolevyjä olisimme kuitenkin taas pakotettuja ulkoruokailuun. Vai olisimmeko? Mitä voi kolmen hengen perhe tehdä pelkällä mikrolla ja vedenkeittimellä? Siitä lisää hetken päästä.

Hotellin suureksi iloksi olimme aktiivisia palvelujen käyttäjiä, ja kävimme pari kertaa päivässä hakemassa tennismailat ja -pallot respasta ja pelasimme, kunnes oli aika uida. Niin myös ensimmäisenä iltana. Pieni tuulenvire teki säästä aika täydellisen, ja olimme oikein tyytyväisiä pelien ja uintien jälkeen marssiessamme nälkäisinä ja väsyneinä hotellin pieneen ravintolaan. Se olikin oikein hyvä ja sopivan hintainen, ja annokset olivat maan tapaan valtavia.

Nukuin yöni kuin lapsi ja heräsin seuraavana aamuna siihen mahtavaan tunteeseen, kun on nukkunut riittävästi ja syvään ja oli kertakaikkisen mahtava olo. Muut vielä kuorsasivat sikeästi, joten vedin lenkkikamat päälle ja lähdin juoksemaan rannalle. Ja heti ensimetreillä meinasin itkeä ihan vähän. Tämä ranta oli omalla tavallaan jotenkin suunnattoman kaunis. Eikä rannalla ollut juurikaan ristin sielua. Lokit ja muut linnut pitivät aamukonserttiaan ja imin itseeni jotain uskomatonta rauhaa ja tasapainoa. Maisemaan olisi voinut hukkua ja kadota, niin kaunis se oli.

Sanattomaksi vetävä Taipan ranta aamulenkillä.

Kun sitten puolen tunnin jälkeen tulin takaisin kämpille, muut nukkuivat edelleen, ja tein vielä viikottaisen vatsalihastreenini takapihan terassilla, ja keittelin ison pannullisen kahvia. Joskus yhdentoista aikaan olin lukenut tunnin kirjaa takapihalla, juonut kolme kuppia kahvia ja nauttinut sydömeni kyllyydestä omasta ajasta ja hiljaisuudesta. Silloin Mini alkoi pikkuhiljaa uakoa silmiään ja muukin perhe heräsi viimein rauhalliseen rantapäivään. Taivas oli pilvetön, eikä meillä ollut kiire mihinkään. Suuntasimme siis (lounasaikaan nautitun) aamupalan jälkeen rannalle ja mietimme, mitä tällä kiireettömyydellä oikein tekisi. Sydän sykkii taas vähän vahvemmin.

Matkalaisen keittiövinkit osa 1: Mukikananmunat ja kuppinuudelit

Niin, voiko pelkällä mikrolla, leivänpaahtimella ja vedenkeittimellä tehdä mitään järkevää? Vastaus on kyllä, ja tällä tiedolla olemme pysyneet hyvin aamupaloissa kiinni ilman kalliita hotelliaamiaisia. Tarvitaan paahtoleipää, yksittäispakattua sulatejuustoa ja kananmunia – jos pitää tehdä tuhdimpi ruoka, kylkeen nuudeleita.

Matkalaisen pelastus on mukikananmuna. Se tarkoittaa käytännössä mikrossa tehtyä kohokasta, johon tarvitaan vain mikro, kananmuna, lasi tai kahvikuppi ja mielellään ripaus suolaa. Ohje menee näin: vatkaa kananmunan rakenne rikki lasissa ja lisää siihen ripaus suolaa. Kypsennä sitä sen jälkeen mikross anoin 50 sekuntia, ja voila, kohokas on valmis. Sen voi syödä sellaisenaan lusikalla, tai levittää paahtoleivän päälle. Ja jos leivälle laittaa sulatejuustoa ja sen päälle kananmunaa, saa niin täyttävän aamupalan, että sillä jaksaa aikuinenkin lounaaseen saakka. Lisäksi nuudelit ovat matkalaisen pelastus: parissa minuutissa pelkässä kiehuvassa vedessä kypsenevät nuudelit syntyvät vedenkeittimellä ja toimivat hätätilanteessa kevyenä ateriana kenelle vaan.

Kaunis täytekuva Taipan auringonlaskusta, koska en ole kuvannut mukikananmunaa :)

Kyllä näistä aineksista hätäruuan saa rakennettua, eikä hinta ole montaa dollaria. Lisäksi sekä Australiassa että Uudessa-Seelannissa saa leipähyllystä eri kokoisia pannukakkuja, jotka säilyvät monta päivää hyvänä kylmässä. Niitä sitten mikron kautta lautaselle aamulla, niin Minikin syö varmasti. Ja vähän marjoja tai banaania päälle. Avot.

Tämän paikan ötökkäerikoisuus – sirkat

Jos Australiassa olin hiukan helisemässä hämähäkkien kanssa, täällä tutustuimme sirkkoihin. Jo ensimmäisenä iltana pimeän tullen aloimme ihmettelemään, mikä kuhina ulkovalon ympärillä kävi, ja tarkempi tarkastelu paljasti, että siinä pyöri kymmeniä ja taas kymmeniä muutaman sentin mittaisia sirkkoja – ikään kuin minikokoisia heinäsirkkoja. Todella outoa. En ollut koskaan nähnyt vastaavaa. Mutta koska en myöskään ollut kuullut ihmissyöjäsirkoista sitten Raamatun, en tuntenut suurempaa huolta moisista mönkijöistä, ja olin ihan valmis jakamaan takapihani pienen sirkkainvaasion kanssa. Kokemus sekin.

Taitettavat rantatuolit - mikä maanmainio keksintö

Kun sitten ensimmäisenä iltana istuin hetken pimeän tullen pihalla kuuntelemassa merta, ja palasin sisälle, tajusin, että minusta rapisi lattialle useampi minisirkka. Hetken vähän allötti, mutta sitten totesin, että it is what it is, ja seuraavalla kerralla tajusin pudistella vaatteet ja hiukset kunnolla ennen sisälle tuloa. Näistä varotoimista huolimatta aamulla huoneen lattialla oli useampi joko kuollut tai henkitoreissaan mönkivä sirkuttaja. Ehkä ne kuitenkin kulkeutuivat mukanani, ehkä tulivat jostain muualta huoneeseen. Joka tapauksessa mahduimme ihan hyvin samaan asuntoon, eikä heistä yön aikana edelleenkään ollut sellaista harmia, että jotain olisi purtu tai joku olisi päässyt hengestään. Reissutarinoihimme Taipa Bay jää kuitenkin sirkkahotellina. Myös taustalla jatkuvasti kuuluvan pienen sirityksen vuoksi.

Cape Reinga – maaginen Pohjoissaaren pohjoisin kärki

Täydellisen rantapäivän, parin tenniserän ja altaassa pulikoinnin jälkeen seuraavana päivänä olimme päättäneet lähteä pienelle retkelle. Saaren pohjoisimpaan kärkeen, Cape Reingaan, oli matkaa vajaa pari tuntia, mutta se oli kuulemamme mukaan niin upea paikka, että kun niin lähelle olimme tulleet, olisi hullua jättää käymättä. Mukikananmuna-aamiaisen jälkeen suuntasimme siis Purkkimme nokan kohti vielä pohjoisempaa.

Järjellä ajateltuna ilmaston pitäisi muuttua koko ajan trooppisemmaksi kun matkataan pohjoiseen kohti päiväntasaajaa. Tällä saarella kuitenkaan mikään ei noudata logiikan tai järkeilyn periaatteita, ja kun ajelimme kohti saaren pohjoista kärkeä, eteemme alkoi avautua uskomattomia värejä ja maisemia: näkymät muuttuivat kirkkaan turkooseista merenlahdista puuttomiksi hiekkadyyneiksi ja siitä vuoroin savannimaisiksi metsiksi tai tiukaksi, läpipääsemättömäksi vihreäksi lehtipuumatoksi kukkuloiden rinteillä. En ymmärtänyt enää mistään mitään, ja luovutin yrittämisen. Keskityin vain katselemiseen.

Pienenä sivuhuomiona kerrottakoon, että meille on kehittynyt hauska autopeli, jota pelataan pelkillä Trivial Pursuitin korteilla. Siinä jokaiselle pelaajalle annetaan kierroksella yksi kortti, ja kysymykset kysytään vuorotellen väri kerrallaan, eikä vastauksia katsota ennen kuin kaikki kysymykset on kysytty. Lopuksi lasketaan yhteen oikeat vastaukset, ja eniten tiennyt voittaa kierroksen. Koko perheen pelin tästä tekee se, että Mini saa harjoitella lukemista lukemalla oikeat vastaukset. Siihen hän pystyy jo ihan hyvin.

Cape Reingan hengästyttävä ja pysäyttävä tunnelma.

Ja takaisin Cape Reingaan. Paikka on kuin maosemakortista. Edessäpäin avautuu pelkkä loputon Tyyni valtameri, josta nousevat jyrkät rinteet ovat vehreyden peittämät. Valkoisia hiekkarantoja huuhtovat turkoosit aallot, ja kaikkialla on pelkkää hiljaisuutta ja mereltä hienoisesti nousevaa utua. Ja tuulta ja lokkeja. Ja kaikkien kuolleiden maoreiden sielut.

Niin, Cape Reinga on maoreille pyhä paikka. Olen tällä reissulla oppinut Aucklandissa käydyistä keskusteluista, että Maorit tulivat saarelle merten takaa. He tulivat kuka mistäkin päin – Polyneisasta, Tahitilta, Fijiltä, mikä vene mistäkin. Ja jokaisella veneellä oli tietynlainen nimi, tai suku, joka näkyy edelleen maoreiden perimässä: he tietävät, minkä nimisellä veneellä heidän sukunsa on tullut saarelle, ja mitä ”heimoa” he tarinassa edustavat. Kaikki tämä on hurjan kiehtovaa. En ollut ajatellut, että Uuden-Seelannin maorikulttuuri yhdistää niin kokonaisvaltaisesti Tyynen meren alueen kulttuuriperimää: se on sulatusuuni, josta on tullut kokonainen kulttuuri. Ja kun maori kuolee, hänen sielunsa kulkee Cape Reingan kautta takaisin kaukaiselle kotisaarelleen, merten yli. Tulee osaksi yhtä suurta tarinaa.

Loputonta vihreyttä, aaltoja ja hiekkadyynejä. Mielipuolinen kattaus.

Ei ihme, että loputon meri ja alhaalla kallioiseen rantaan lyövät aallot saivat hiljenemään. Illalla kävelimme vielä pimeälle rannalle takapihallamme. Kaverimme Aucklandissa oli sanonut, että valosaasteen määrä täällä oli niin minimaalinen, ettei missään näe tähtiä samalla tavalla. En tätäkään osannut kuitenkaan odottaa: koko pimeä yötaivas oli tähtiä ja tähdenlentoja täynnä, ja paljain silmin saattoi erottaa jopa linnunradan sumun. Taas teki mieli hiukan itkeä – onnesta, häkellyksestä, jostain selittämättömästä tunteesta. Mutta eniten onnesta.

Matka jatkuu kohti etelää

Seuraavana päivänä jatkaisimme matkaamme kahden nopean pysähdyksen kautta seuraavaan maoreille tärkeään paikkaan, eli Rotorualle. Matkalla yöpyisimme ensin Orewa Beachilla lähellä Aucklandia – reissun toinen motellikokemus – sekä ajaisimme läpi Coromandelin niemimaan maisemien ja yöpyisimme Cooks Beachillä, jonka rannat olivat yhdet Uuden-Seelannin kuuluisimmat. Siitä sitten seuraavassa ”jaksossa”.