Byron Bay - maineensa veroinen ranta ja kosketusta villiin luontoon

Kun lähdimme aurinkoisesta Coffs Harbourista kohti Byron Baytä, en oikeastaan tiennyt mitä odottaa, mutta joka ikinen, joka Byron Baystä meille on puhunut, on puhunut hyvää. Siksi odotukset ovat korkealla.

Ja kuinka ollakaan, kun ajamme kohti pohjoista, pilvimassa alkaa kertyä yllemme - kas, taas sataa! Olen epäuskoinen ja ymmälläni: tämä ei todellakaan ole sitä säätä, mitä Australian kesältä odotin. Mutta juurikaan mitään turhempaa ei ole, kuin säästä turhautuminen, joten asenteella pääsee tässäkin pitkälle.

Kun sitten reilun parin tunnin ajamisen jälkeen pääsimme tihkusateiseen Byron Bayhin, meitä odotti kuuma ja trooppisen kostea surffaajien mekka. Ennen Airbnb:n checkinniä istuimme lounaalla kaupungin keskuskadulla ja kävimme tekemässä ruokaostokset asunnolle. Jo heti ensi hetkistä aisti sen, miksi Byron Bay on niin pidetty; siinä on jotakin aika ainutlaatuista. Surffarit ja rantalomailijat kävelevät hymyilevinä sortseissa, bikineissä, flipflopeissa tai jopa paljain jaloin pitkin katuja ja koko keskusta on täynnä ihania pieniä ravintoloita, baareja ja kauppoja. What’s not to like? Alan ymmärtää kehut, vaikken ole edes nähnyt rantaa.

Pieni talo viidakossa

Kun sitten saamme vihdoin avaimet Airbnb:hen, meitä odottaa kompakti pieni asunto kirjaimellisesti keskellä viidakkoa. Vaikka talo on asutusalueella 30 minuuttia kaupungin keskustasta kävellen, on ympäristö niin vehreää, että sirkkojen ja lintujen äänet kuuluvat kaikkialla ympärillä ja on kuin olisi siirtynyt vihreään maisemakuvaan, kauas kaikesta muusta.

Pieni talomme viidakossa.

Olin tehnyt tietoisen riskivalinnan tämän asunnon kanssa. Se oli todella halpa Byronin hintatasoon nähden, ja se selittyi sillä, ettei paikassa ole ilmastointia. Arvosteluissa oli sanottu, että pitämällä yöllä ikkunat auki pelkillä hyttysverkoilla, talo pysyy viileänä öisin. Nyt kun katson ulkona levittyvää vihreää maailmaa ja ajattelen sen kaikkia mönkiäisiä, öttiäisiä ja etenkin muurahaisia, tuntuu pelkkä hyttysverkko niiden ja meidän välissä vähän uhkarohkealta. Mutta hei, niinhän paikallisetkin asuvat, eikä heitäkään varsinaisesti koko ajan kuole pois. Joten tällä mennään: maassa maan tavalla.

Talon toisessa puoliskossa asuvan omistajan yhdestä ikkunasta näyttää olevan jopa hyttysverkko irti ja silti sieltä kajastaa iltaisin valo, vaikka ihan joka ikinen kaksi, neli tai kahdeksanjalkainen otus voisi kävellä suoraan sisään. Nyt pelko pois, tämä on kokemus!

Ensikosketus rantaan - Tallow Beach

Talomme nurkalta alkoi luonnonsuojelualue, jonka akaasiametsän läpi puoli kilometriä kävelemällä pääsi Tallow Beachille. Se ei ole Byronin pääranta, vaan todella hiljainen, pitkä, unenomaisen kaunis ja upeiden aaltojen ranta. Muutama uskalias surffari tuli meitä vastaan rantaa kohti kävellessämme, mutta emme silti osanneet odottaa näkymää, joka eteemme yhtäkkiä avautui. Rantaa oli silmänkantamattomiin, ja aallot nostattivat vitivalkoisen rantahiekan yläpuolelle udun, joka teki maisemasta jopa jollakin tavalla epätodellisen. Ja se ääni: aallot, lokit, sirkat, ja monet monet muut äänet, joita en edes tunnistanut. Tyyni valtameri teki sen, mitä se parhaimmillaan tekee: saa tajuamaan oman pienuutensa.

Mies ja Tallow Beachin satumainen tunnelma.

Seuraavan päivän rantaelämää Byron Bay Beachilla

Seuraava päivä oli sunnuntai, ja osasimme odottaa, että rannat ovat aivan täynnä, mutta emme osanneet kuitenkaan odottaa, että ne olisivat olleet niin täynnä kuin ne olivat. Tai oikeastaan korjaan; rannat eivät olleet täynnä, vaan niille mahtui erinomaisesti, mutta vapaita parkkipaikkoja ei ollut mailla halmeilla. Jollain ilveellä taioimme itsellemme tunnin paikan parin korttelin päästä rannasta, ja kun sitten kulman takaa koko ranta avautui eteemme, taisin vähän huokaista ääneen. Byron Bay oli KAU-NIS. Pitkä ranta oli täynnä ihmisiä, mutta tilaa oli niin paljon, ettei ranta tuntunut edes täydeltä. Ja miten pitkä ja upea ranta olikin!

Byron Bay Beachin leppoisaa sunnuntaita

Pienellä riskillä hengailimme rannalla muutaman tunnin, jonka jälkeen oli pakko lähteä katsomaan, ettei paikallinen parkkipirkko lahjoittaisi meille sunnuntaiyllätystä. Mutta jo pari tuntia aalloissa ja rannalla kirjaa lukien tuntui NIIN hyvältä kaiken matkustamisen ja sateen jälkeen. Kyllä, tunnustaudun rantaihmiseksi.

Byronin keskusta

Kuten jo alussa mainitsin, Byronin keskusta on pieni ja täynnä kaikenlaisia ravintoloita ja kauppoja, eikä sinne missään nimessä ole helppoa mennä autolla. Mutta koska olemme huomanneet, että jokaisen isomman supermarketin kyljessä on hyvä pysäköintialue, jonka ensimmäiset tunnit ovat aina ilmaisia, tajusimme etsiä sellaisen myös täältä, ja Woolworthsin parkkipaikka sijaitsikin strategisesti hyvässä paikassa Byronin keskustassa. Tämä kannattaa laittaa korvan taakse, jos sattuu autolla näille kulmille.

Keskustan päärannan eri osat ovat hyvinkin erilaisia. Majakan päässä sijaitseva ranta ja pienemmät rannat ovat aalloiltaan selvästikin surffaajien suosiossa, ja kun toisena päivänä katselimme rannalta surffaajia, oli siistiä nähdä, miten yhdellä pitkällä aallolla saattoi surffata satoja metrejä, kun se kaatui rantaa kohti hitaasti ja kauniisti. Teki ihan mieli itsekin pitkästä aikaa hakea lauta pariksi tunniksi vuokralle ja kokeilla. Mutta tyydyin vain hyppimään Minin kanssa pehmeissä kuohuissa ja nauttimaan Byronin rantatunnelmasta.

Yksi onnellinen hiekkamestari Byron Bayn rannalla.

Esikoulupäivä ja biologiaa rannalla

Koska olimme luvanneet eskarin opettajille, että teemme eskarijuttuja matkan aikana, tänään oli biologian tunti – ja siitä tuli turhankin konkreettinen sellainen. Mutta ennen kuin pääsemme tutustumaan eläinlajistoihin, meidän oli tarkoitus tehdä kävelyretki kadun kulmalta alkavan Arakwalin luonnonsuojelualueen läpi ja etsiä kasveja, joita emme tunne. Mini saisi niistä sitten valita viisi siisteintä ja piirtää ne matkavihkoonsa, johon keräämme matkan varrelta kaikenlaista kiinnostavaa ja piirrämme muun muassa kaikkien maiden liput.

Biologiantuntia varten latasimme aplikaation, joka tunnistaisi meille kasvit, ja se toimi ihan loistavasti. Pikku biologi kuvaili innoissaan kaikkea vastaan tulevaa, ja aika hurahti kuin siivillä. Päädyimme tietenkin rannalle katselemaan erilaisten eläinten jälkiä hiekassa ja viilensimme vähän kuumia jalkojamme aalloissa. Retki oli kertakaikkisen onnistunut ja väitän, että tällä tavalla biologiaa oppii sata kertaa paremmin kuin koulun penkillä. Ehkä kuvaavin löytö, oli kaikilla rannoilla hiekan ja siitä alkavan kasvillisuuden rajassa kasvava, köynösmäinen kukka. Sitä on kaikkialla ja se rajaa kauniisti rannan hiekka-aluetta. Kasvin nimi suomeksi on dyynielämänlanka. Jotenkin se kuvastaa koko Byronin tunnelmaa: meressä on elämänlanka ja rytmi, joka määrittää koko kaupunkia.

Kohtaaminen herra Huntsman Spiderin kanssa

Kun sitten parin tunnin jälkeen palasimme hikisinä ja janoisina kotiin, oli ensimmäinen ajatus kylmä suihku. Ja sinne siis. Juuri kun olen saanut hanan päälle, näen, miten Mini jähmettyy ensin paikalleen, juoksee sitten ulos suihkusta ja sängylle ja alkaa kirkua kauhuissaan. En ymmärrä lainkaan mitä tapahtuu, kunnes saan sen verran selvää kirkunasta, että Mini oli nähnyt minun selköni takaa katosta laskeutuvan hämähäkin, joka oli juossut nopeasti piiloon lattialla olevan pyyhkeen alle. Jahas.

Ja kyllä, tarina piti paikkansa. Pyyhkeen alla oli isoin hämähäkki, jonka olen eläessäni nähnyt, ja kesti aika pitkän hetken, että Mini rauhoittui ja alkoi seurata meidän hämähäkinmetsästysoperaatiotamme. Ensin myrkky: olin nähnyt sitä jossain keittiön kaapissa. Check! Sitten taktiikka: toinen liikuttaa hitaasti pyyhettä ja verhoa, jonka takana karvakaveri lymyili, ja toinen spreijaa myrkkyä niin paljon kuin ehtii. Suihku edelleen lorisi päällä, kun aloimme tainnuttaa hämyliä.

Siellä hän lymyää kylppärin suihkuverhossa.

Hetken kesti, että saimme spraystä ensimmäiset kunnon osumat ötökkään, ja se hiljensi vauhtia. Mutta koska kyseessä oli siis ihan oikeasti todella iso hämähäkki, halkaisijaltaan varmasti kymmenen sentin luokkaa raajasta raajaan, vaati useamman kunnon osuman, ennen kuin kaveri alkoi taintua. Ja mitä hitaammaksi hämyli kävi, sitä enemmän Miniäkin alkoi jo hymyilyttää.

Kun episodi oli viimein ohi, meitä jo nauratti ja laitoimme mummoille Suomeen kuvia, joita he varmasti säikähtäisivät herättyään. Ja googlekin osasi kertoa, että vierailijan nimi oli Huntsman Spider, eli jahtihämähäkki, eikä se ole ihmiselle vaarallinen, purema korkeintaan sattuu, usein vain kutisee, muttei ole kuolemaksi. Mutta sanotaanko nyt rehellisyyden nimessä ääneen se, että kunhan ensi yöstä selvittäisiin, en pane lainkaan pahakseni siirtymistä vähemmän haastavaan, ilmastoituun huoneistoon seuraavaan paikkaan Coolum Beachillä. Vaikka viidakkomaja oli ihana kokemus, kolme yötä oli ihan tarpeeksi.