Yli meren, mantereen ja aikavyöhykkeiden - Fiji-Los Angeles-Miami

Viimeinen aamu Fijillä oli aurinkoinen ja haikea. Sanoimme hyvästejä kaikille, joita ehdimme nähdä. Pääravintolan Adille, allasravintolan Timalle ja yläkerran terassin Yvalle. Ja kaikille niille, joiden nimiä emme muistaneet, huutelimme kymmenittäin vinakoja suuntaan ja toiseen. Ja sitten kohti kenttää ja valtameren ylitystä.

Jos on nähnyt Losin lentokenttähotellin ikkunasta, on käynyt siellä, eikö?

Jännitin jostain syystä tätä enemmän kuin yhtäkään aiempaa mannerten välistä lentoa, vaikka niitä on tullut tehtyä itään ja länteen ihan riittävästi. Lisäksi tähän myös kulminoitui yksi maailmanympärimatkan #vainmaailmanympärijutuista - Tyynen meren vuorokauden ylitys. Lähdimme natkaan 15.2 iltamyöhään ja saavuimme perille - kyllä - 15.2 aamupäivällä. Olin ihan sekaisin kuin seinäkello Los Angelesiin laskeutuessamme, ja olin ihan varma, että olin varannut hotellitkin jotenkin väärille päiville. Vaan en kuitenkaan ollut.

Fiji Airways, lämmin kiitos

Kaikkia odotuksiani vastaan lento oli rauhallinen - ehkä Tyyni meri on nimensä mukaan tyyni - ja Fiji Airwaysin kone yhtä mukava kuin edellinen. Nukuimme kaikki 10 tunnin lennosta ainakin yhden kolmasosan, ja olisimme nukkuneet enemmänkin, ellei Mini olisi juuri viimeisenä iltana saanut pari todella ikävää hyttysenpuremaa jalkoihin, ja nehän kaikista lääkkeistä ja voiteista huolimatta kutisivat tuoreina ihan pirusti. Jalat olivat turvonneet ja pistosten kohdilta tulikuumat, ja se söi varmasti tunteja unestamme. Mutta nukuimme silti kaikki kohtalaisen hyvin.

Fiji piti yllä sydämellistä tunnelmaa ihan tämän matkan osuuden loppuun saakka. Täydet pisteet. Turisteista ainakin osataan sillä saarella pitää huolta. Oman kansan vauraudesta tai hyvinvoinnista en lyhyellä vierailulla ja vähillä keskusteluilla paikallisten kanssa osaa sanoa kuin sen, että tilanne on sama kuin kaikissa lomaparatiiseissa: rahat päätyvät harvojen taskuihin, mutta tehdään kaikkien käsillä ja hymyillä.

Miljoona pistettä Minille tämän roadshown jaksamisesta kunnialla.

La Quinta - lentokenttähotellikuolema (ja omaa aikaa pyykkituvassa)

Losiin saavuttuamme ja tuskalliset customsit läpäistyämme etsimme tiemme hotellimme ilmaiseen shuttle bussiin, joka kuin onnen kantamoisena oli juuri pysäkillä saapuessamme. Matka La Quinta -hotellille oli maksimissaan 10 minuuttia ja olimme onnellisia huoneesta - ja McDonalds-säkistä, jonka haimme kulman takaa. ”Miksi joka paikassa on aina mäkkäreitä?” kysyi Mini. Voiko vastata: ”Se on globaalia markkinataloutta, rakkaani. Kun ajat huononevat, pikaruokaketjut porskuttavat.” Vastasin varmuudeksi jotain anerikkalaisen populaation pikaruokakulttuurista ja sen vaikutuksesta kansanterveyteen. Olen selvästi vähän tosikko kuusivuotiaan makuun.

Totuuksia McDonaldsista Instatililläni.

Hotelli oli sinänsä juuri sellainen kuin kuvittelinkin: hyvällä sijainnilla oleva lentokenttähotelli - siisti ja toimiva, ei mitenkään erikoinen. Henkilökunta teki parhaansa hymyilläkseen jokaisen oman maan edustajan loputtoman valituksen äärellä, ja minä pyörittelin silmiäni koko showlle. Jos kuvittelet tulevasi Hiltoniin, varaa Hilton, älä kolmen tähden kohtuu halpaa lentokenttähotellia. Sitä saa mitä tilaa. Ja sitä paitsi meillä ainakin huone oli oikein siisti ja toimiva, ja kymmenennestä kerroksesta näki hienosti nousevat ja laskeutuvat koneet.

Ja sitä paitsi hotellissa oli yksi erinomainen lisäbonus: pesutupa. Eikä mikä tahansa, vaan moderni ja siisti, ja hienosti digitalisoitu. Koneen sai käyntiin skannaamalla sen kyljessä olevan qr-koodin ja valitsemalla ohjelman. Maksu meni suoraan applepayllä. Ammattini puolesta ihastelin käyttöliittymän toimivuutta - ja huomasin ekaa kertaa reissulla ajattelevani töitä.

Oli miten oli, sain omaa aikaa pesemällä koneellisen pyykkiä. Siitä on tullut tämän reissun eskapismin suosikkimuotoni. Pakopaikka matkaväsymyksestä.

Mies ja Mini ja La Quintan todella hyvin toiminut shuttle bus -palvelu.

Tuskastuttava matkapäivä Miamiin

Seuraavana päivänä olimme kohtuuhyvin nukkuneina taas jo seitsemän aikaan liikenteessä. Kuukahdimme kaikki yhdeksän aikaan, joten siitä kello kuuteen nukkuessa sai jopa edellisyön univelkaa takaisin. Tosin unet olivat vähän katkonaiset kiitos Minin itikanpuremat ja sekaisin oleva sisäinen kello, joka herätteli Fijin aikaan ekaa kertaa.

Tätä vastaan itselläni toimii melatoniini. Kun sen ottaa reippaasti ennen nukkumaanmenoa, niin se tuo unen ja myös vie yli aikaeron aiheuttamien ohuiden univaiheiden. Mini ja Mies sen sijaan keikkuivat hereillä pari tuntia yöllä.

Matkustamisen tyyliä by Mini.

American Airlinesin lento Losista Miamiin oli suunnaton pettymys. Henkilökunta oli nuivaa, viiden tunnin lennolla ei tarjoiluja ja koneesta sai ostaa vain sipsejä. Onneksi olimme tajunneet ostaa evästä lennolle, koska muuten epäkiitollinen ystävämme hangry olisi kyllä nostanut päätään.

Mutta juurikaan mitään muuta positiivista en tuosta lennosta tai lentoyhtiöstä keksi, kuin hyvin oivallettu digitalisointi. Koneiden ollessa vanhoja ja jotenkin kämäsiä, on tajuttu panostaa viihdetarjoomaan. Ja siihen panostaminen qr-koodilla toimivan aplikaation kautta on suuresti edullisempaa kuin screenien asentaminen koneisiin. Kaikilla on kuitenkin joku älylaite ja suurimmalla osalla kuulokkeet, eli tällä tavalla jokaisella on pääsy viihdekirjaston pariin lennon pituudesta tai koneen varustetasosta huolimatta. Vink vink Finnair.  Myös toinen kerta kun ajattelin tällä reissulla töitä - ja heti saman vuorokauden sisään.

Vielä on kuitenkin lomaa jäljellä.

Welcome to Miami

Ja vihdoin laskeuduttiin Miamiin. Täällä olisi enää pitkääkin pidemmän matkapäivän viimeiset asiat suoritettavana, ja niiden jälkeen unta palloon. Ensimmäinen asia: lunasta etukäteen varattu vuokra-auto Hertziltä. Seuraavaksi: löydä hotellille ja saa auto parkkiin. Viimeiseksi: löydä ruokaa klo 21 mahdollisimman kivuttomasti ilman, että kukaan saa raivareita.

Kiitos Uber Eats että pelastit tämän(kin) illan.

Ensimmäinen vaihe oli kivuliain. Hertz on aiemmin ollut pomminvarma vuokraaja, mutta nyt vuonrausta hoitanut täti sotki jotenkin huolella ihan kaiken, ja eurooppalaisissa korteissa oleva yhteysongelma veti kaiken lopulta niin jumiin, että tämän ihan mukavan leidin esimiehen piti tulla selvittämään tilannetta. Tunnin tuskaisen odotuksen jälkeen pääsimme vuolaiden pahoittelujen kera matkaan. Tästä hyvästä olisin kyllä ehkä halunnut jo kinuta jonkun bensavoucherin, mutta en yksinkertaisesti jaksanut.

Kohta kaksi eli hotellille navigointi onnistuikin kivuttomasti, ja olin jo etukäteen selvittänyt ilmaisten parkkipaikkojen sijainnin lähiympäristössä. Hotel Ponce de Leonille matka kentältä oli ilta-aikaan 17 minuuttia. Luojan kiitos.

Mini ekanan aamuna Miamissa. Unta takana jo 11 tuntia ja vielä jaksaa. Kunnon reissaaja osaa nukkua univelat pois. Ja hän kyllä osaa.

Kohdan kolme meille hoiti Uber Eats - nopeasti, muttei todellakaan halvalla. Halpaa täällä on vain McDonalds. Ahmittuamme intialaiset curryt naamaan romahdimme unten maille. Olimme tulleet tilanteesta, jossa aikaero Suomeen on +10 tuntia tilanteeseen, jossa se on -7 tuntia, eläneet helmikuun viidennentoista päivän kahteen kertaan (koska Tyynen meren vuorokausirajan ylitys), ja tehneet tämän kahdessa vuorokaudessa (kuusivuotiaan kanssa, vain lievillä kiukutteluilla). Nyt saa vihdoin nukkua pitkään, ja sitten Teiniä vastaan kentälle.