Bali – unelmasaaren monet kasvot, ja Minin melkein eka reissu

Balin reissumme oli monella tavalla ikimuistoinen. Ensinnäkin matkassa oli mukana viisi pariskuntaa ja kolme vauvaa. Lasten ikähaitari meni 9 kuukaudesta vähän reiluun vuoteen. Ja luonnollisesti vuokrataloon tarvittiin aika monta makuuhuonetta, eikä matkatavaroidenkaan määrä vauvojen ja taaperoiden kanssa ollut ihan pieni. Lisäksi tietysti reilun 20 tunnin matkustus Helsingistä Dohan kautta Denpasariin oli mielestäni yksi eniten nappisuorituksistamme näistä lähtökohdista katsottuna.

Ubudin upeita palatseja

Helmikuun lopussa minun äitiyslomani läheni loppuaan ja Mies valmistautui jäämään puoleksi vuodeksi kotiin Minin kanssa. Sen kunniaksi olimme pakanneet tavarat ja suuntasimme kohti Balia ison kaveriporukan kanssa. Ajankohta on Balin-lomalle aika täydellinen, sillä vuodenvaihteen isot turistimassat eivät kansoittaneet rantoja, ja koska kuitenkin se paras ilma ja ymmärtääkseni myös surffi on kesällä, joka on Balin high season, oli helmikuu juuri sopivan rauhallinen, ja hieman tavallista edullisempi. Ja vaikka periaatteessa puhutaan sadekaudesta, emme tainneet nähdä kuin muutaman hassun iltapäiväkuuron. Vahva suositus siis tälle ajankohdalle.

Paras reitti Balille

Balille pääsee luonnollisesti montaa reittiä, koska matkalla on pakko tehdä yksi pomppu jossakin. Jos on aikaa ja haluaa hiukan säästää, kahdella pompulla lippujen hinnoista saa useamman satasen pois. Yhden pompun taktiikalla matka-aika menee jonnekin 20 tunnin kieppeille, mutta se on ihan siedettävä, ja näitä lippuja löytyy kohtuullisen huokealla, kun vaan jaksaa kikkailla hakukoneiden ja reittien kanssa. Me päädyimme Balille Dohan kautta Qatarilla. Olen käyttänyt Qataria useammankin kerran kätevien vaihtojen takia, ja siihen on muutama hyvä syy. Ensimmäinen on Dohan kenttä: se on suuri, toimiva ja vaikka vaihto olisi aamuyön tunteina, siellä on aina palveluja ja ruokaa saatavilla.

Mini unilla Doha-Denpasar-välillä.

Nytkin taisimme tulla Dohaan joskus kahden aikaan yöllä ja jatkoimme matkaa neljän kieppeillä. Mutta kaikki sujui hyvin, jopa niiden taaperoiden kanssa. Toinen hyvä syy on Qatar lentoyhtiönä: sitä ei suotta ole ränkätty useaan otteeseen yhdeksi maailman parhaista. Qatarin business-luokka on aivan tajuton, mutta siellä emme toki tällä kertaa matkustaneet. Puhutaan siitä sitten toisessa yhteydessä. Ja toki tähänkin lentoyhtiöön, kuten kai kaikkiin, liittyy poikkeus, eikä palvelu ole aina ensiluokkaista, mutta siitä kerron Sri Lankan reissun kohdalla.

Hyvä vinkki pitkälle lennolle vauvan kanssa

Eli ensin kuusi tuntia Dohaan ja sieltä kymmenen tuntia Denpasariin. Teini ei ollut tällä reissulla mukana, ja koska Mini oli ihan mini, hänellä ei ollut omaa istumapaikkaa. Tämä yhdistettynä 16 tunnin lentoaikaan saattaa helposti hirvittää, mutta eipä se kovin hirveää ollut. Menomatkalla kone ei ollut ihan täynnä, joten saatiin kätevästi sellainen tuolirivi, jossa väliimme jäi yksi vapaa paikka. Tätä kun tajuaa nätisti pyytää check-in-tiskillä, helpottaa omaa lentomukavuuttaan hirvittävästi. Voi myös yrittää kikkailla ja varata etukäteen omat paikat niin, että jättää väliin yhden paikan, ja sitten vaan toivoo peukut pystyssä, että kukaan ei tule siihen. Meillä kyseinen kikka toimi menolennolla, paluulennolla ei, ja sitten jouduttiin säätämään paikkoja jonkun tuntemattoman kanssa, joka oli tulossa meidän väliin. Tämän jälkeen ei ole yritetty kikkailla itse, vaan pyydetty tätä aina kentällä.

Meillä oli lisäksi mukana tällainen täytettävä taso/peti, jonka saa viritettyä penkin yhteyteen, ja siitä syntyy näppärä sänky pienelle lapselle. Huomattavasti kätevämpi kuin ne etukäteen varattavat basket-paikat koneessa. Näitä on tarjolla tosi monenlaisia parin kympin hinnasta yli sadan euron luxus-versioihin. Kaikki lentoyhtiöt eivät näistä tykkää, koska ne blokkaavat kulkureitin penkkirivin läpi, mutta kun laittaa lapsen kivasti viltin alle, niin tasoa tuskin huomaa. Meille ei ainakaan sanottu yhtään mitään koko viritelmästä.

Ja siis olipas se miellyttävä kymmenen tunnin lento juuri tästä syystä. Mini nukkui suurimman osan matkasta, minkäkin joitain tunteja, mutta sitä ennen ehdin jopa katsoa leffaa ja nauttia ruuan kanssa lasin viiniä. Aivan napakymppi olosuhteet huomioiden.

Tällä jengillä tien päällä tällä kertaa.

Muita käytännöllisiä kikkoja lasten kanssa lentämiseen

Korvat, korvat, korvat – ne huudattavat lapsia koneessa aina. Mutta etenkin vauvan kanssa matkustaessa nousuihin ja laskuihin on yksi erinomainen keino: imetä tai anna tuttipullo nousussa ja laskussa. Nieleskeleminen pitää korvat auki ja lapsi on yleensä kovin tyytyväinen saadessaan ruokaa. Mini lento ensimmäisen kerran kolmikuisena, samoin teini. Molemmat ovat lisäksi lentäneet ensimmäisen mannerten välisen yölentonsa alta vuoden ikäisinä, ja myös joitakin Euroopan lentoja ennen ykisvuotissynttäreitä. Voin vakuuttaa, että tämä on testattu ja toimii. Lisäksi lentokoneen tasainen humina aiheuttaa vieläpä sen positiivisen seikan, että vauva aika usein nukahtaa heti nousun jälkeen, kun on saanut mahan täyteen, eikä korvat enää tunnu oudoilta. Euroopan lennoilla saattaa hyvällä tuurilla päästä reippaasti yli puolen välin ennen kuin joutuu vauvanviihdytyshommiin alkulennon unien jälkeen. Jopa kaikkein tiukimpien nesterajoitusten aikaan vauvan maidot sai kuitenkin viedä koneeseen – ihan sen äidin omankin tuotannon, mutta sen ne jollakin testillä totesivat aidoksi tavaraksi.

Mini ja teini lennolla Roomaan, kun Mini oli reilun vuoden. Heti nousun jälkeen taju kankaalla, ja heräsi vasta kun oltiin melkein perillä.

Monet tykkäävät myös käyttää nenä- tai korvatippoja lennolla, tai antaa särkylääkkeen ennen lentoa, mutta itse en ole näihin keinoihin turvautunut oikeastaan kuin jos lapsella on ollut selkeästi flunssa lentäessä, ja sellaisia kertoja muistan tasan yhden, kun Teini oli alta vuoden ja tuli kipeäksi Teneriffalla. Mutta jos lapsi on tosi herkkäkorvainen, mikä jottei kaikki keinot olisi sallittuja. Meillä Teinillä on ollut korvissa putket lähes jokaisella pitkällä lennolla ennen hänen kouluikäänsä, ja silloinhan korvat kivasti ilmastoituvat nousuissa ja laskuissa, eikä mikään tunnu miltään. Niin että jotain positiivista niissäkin kapistuksissa :D

Lentokonehenkilökunnalla on laskun aikana kipuileviin korviin vanha niksi nimeltä Mikki Hiiret. Se tarkoittaa käytännössä kahta pahvimukia, joihin laitetaan kosteaa paperia (ainakin mielestäni ne tekevät se näin), ja sitten kupit laitetaan korvien päälle. En tiedä, mikä siinä tekee taikoja, mutta meidän Minille ne ovat aina auttaneet. Toki laskeutuessa ei aina ehdi tai pysty näitä hiirenkorvia henkilökunnalta pyytämään, mutta joskus sellainen sauma on tullut ja ratkaissut tilanteen.

Lastenistuimet ja taksit kaukokohteissa

Niin, tämä on lasten kanssa matkustamisen kinkkisin asia: saako takseihin lasten turvaistuinta? Vastaus on minun kokemukseni mukaan kyllä ja ei. Itse suosin etukäteen varattuja takseja tai vuokra-autoja, koska yksinkertaisesti inhoan lentokenttien jonotteluja taksitolpilla tai vuokratiskeillä. Nytkin olimme varanneet etukäteen kyydit Ubudiin, mutta näihin kyyteihin ei saanut ihan pienten lasten turvakaukaloita. Yksi porukassamme oli ottanut oman mukaan, ja se osoittautui aika hyväksi ratkaisuksi, jos vaan jaksaa kantaa sitä mukana. Me muut matkustimme vauvat sylissä. Tästä kannan kaiken vastuun ja tunnen syyllisyyttä, mutta mitään ei onneksi sattunut.

Rintareppu, nopein tapa saada lapsi lentokentällä paikasta toiseen.

Monissa muissa paikoissa istuin onnistuu kyllä. Jopa Teinin ollessa 9 kk ikäinen, sain taksiin vauvan turvakaukalon kun siirryimme monen tunnin matkan Koh Lantalta Khanomiin. Joku taksikuskin serkun vaimo sen toi skootterilla autolle, kun olimme lähdössä. Ja Sri Lankalla kaukalon tai turvaistuimen sai ihan pyytämällä varattaessa, samoin Guadeloupella. Joten kannattaa kysyä, ja todennäköisesti onnistaa.

Näin siis selvisimme pitkästä matkasta kolme vauvan ja kuuden aikuisen voimin, ja perilla porukkaamme liittyi vielä kaksi lapsetonta pariskuntaa. On aika siirtyä Ubudiin.

Seuraavaksi käsittämättömän vihreään Ubudiin.