Pariisi – kuinka tutustuimme ja mitä rakastan eniten

Tein sittenkin päätöksen jättää Bangkokin blogin myöhemmäksi, ja suunnata nyt ajatukset kohti Pariisia, koska suuntaan sinne fyysisestikin parin viikon päästä. Olen ollut Pariisissa niin monta kertaa, etten osaa laskea. Eikä ole tarkoitus pöyhkeillä; elämä vaan on mennyt niin, että olen päätynyt Pariisiin todella usein niin töiden kuin opiskelukavereidenkin kautta.

Jossakin Louvren kulmilla toukokuussa 2022.

Ensimmäiset Pariisin reissut teininä

Päädyin monien sattumien kautta ensimmäisen kerran Pariisiin kahdeksasluokkalaisena, jolloin lähdin suomalais-ranskalaisen kuusivuotiaan tytön kanssa tämän sukulaisten luokse. Tytön suomalainen äiti oli uusissa naimisissa Suomessa, ja ihan pienen lapsen kanssa kotona, joten hän ei päässyt itse tyttärensä kanssa matkaan. Niinpä minä päädyin seuraneidiksi ja pariksi viikoksi kiertämään tämän tytön sukulaisia niin Pariisissa, sen ulkopuolella maaseudulla kuin Lyonissa. Välillä kukaan ei puhunut englantia, enkä itse vielä tuolloin puhunut ranskaa (puhunko vieläkään, siinäpä hyvä kysymys…ymmärrän kyllä, mutta puhuminen on aina yhtä hankalaaa), mutta niin vaan selvittiin sekä Pariisin metroista että luotijunalla Lyoniin. Lopulta päädyin tekemään samanlaisen reissun kolmesti tämän tytön kanssa, ja olen nähnyt ranskalaista tavallista elämää niin kesäisissä maisemissa kuin joulun perinteidenkin keskellä ikivanhalla maatilalla jossakin päin Pariisia ympäroivää maaseutua.

Yhdeksännen kaupunginosan ikkunoita.

Noilla reissuilla näin paljon ja opin paljon – imin ranskalaisuutta itseeni kuin sieni ja viehätyin kaikesta: perheen isän hullusta ranskalaisella aksentilla puhutusta englannista, etanoista ja sammakonreisistä, Jim Morrisonin haudasta Père Lachaisen hautausmaalla, viinistä ja juustosta ja siitä, miten niiden liitto on parhaimmillaan elämyksistä suurin, aamulenkeistä Seinen rannalla, viikunapuista kypsine hedelmineen maatilan pihalla, raa’asta, yrttikypsytetystä paistista, joka siivutettiin ohuen ohueksi ja tarjoiltiin omasta puutarhasta kerätyn lounassalaatin kylkiäisenä. Olin niin onnellinen ja ihmeissäni kaikesta, että en tiennyt, miten ikinä voisin edes kuvitella, etten palaisi Ranskaan, tai päätyisi sinne jopa pidemmäksi aikaa. Enkä vielä silloin tiennyt, että Ranskalla oli selkeästi jo suunnitelmia varalleni.

Louvre, vuosi on ehkä 2011.

Essexin yliopisto ja suomalais-saksalais-ranskalainen perheemme

Yliopistoaikana lähdin vaihtoon Essexin yliopistoon Englantiin. Ranska-huumani oli hivenen laantunut, ja olin valinnut vaihtoyliopistoni kielen perusteella. En edelleenkään puhunut ranskaa, joten oli mentävä sinne, missä pärjäsi paikallisella kielellä. (Miksi ihmeessä en muuten opiskellut tuolloin ranskaa? Tätä en osaa selittää itselleni). Mutta sitten sattui sellainen pieni yllätyskäänne, että tutustuin jo ensimmäisenä päivänä viiteen vaihto-opiskelijaan, koska satuimme samalla bussilla lentokentältä kampukselle, ja satuimme myöskin asumaan kaikki samassa tornitalossa kampuksella. Joten meistä tuli tämän yhteensattuman kautta perhe, joka eli yhdessä koko vaihtomme ajan. Ne illat, kun emme syöneet yhdessä jonkun keittiössä sen reilun vuoden aikana, mahtuvat laskettuna yhden käden sormiin. Olimme erottamattomat. Ja kas, kolme porukasta oli Pariisista kotoisin. Kuuden hengen perheessämme oli heidän lisäkseen kaksi saksalaista ja minä.

Ystävät jo vuosikymmenten ajan.

Siitä vuodesta alkoi ystävyys, joka ei ole hiipunut näihin päiviin mennessä, ja vaikka Essexin ajasta on jo yli 20 vuotta, näemme edelleen joka vuosi. Yleensä ajankohta on toukokuu ja paikka Pariisi, mutta osa heistä on vieraillut minun luonani Suomessa useampaankin otteeseen, ja lisäksi läheisimmän kaverini kanssa olen reissannut maailmaa yhdessä. Olemme seikkailleet New Yorkin (aamu)yössä ja juhlineet uutta vuotta Koh Changin rantabileissä. Mutta nyt olin menossa perinteiselle Pariisin kevätreissulle. Mitä se toisi tällä kertaa tullessaan, sitä en vielä tiedä.

Pariisin suosikkini, olkaa hyvät!

1. Pariisin paras puisto

Tämä on helppo! Monet Pariisin puistot ovat kauniita, mutta kolkkoja, eikä niissä saa edes istua nurmikolla (poliisi hääti minut kerran Luxembourgin puiston nurmikolta pois), mutta yksi paikka tekee poikkeuksen: Buttes Chaumont.

Buttes Chaumontin maisemia toukokuussa 2016.

Se sijaitsee koillis-Pariisissa, eikä ole ehkäpä siksi suosituimpien nähtävyyksien listalla, mutta sen ehdottomasti pitäisi olla. Minut vietiin sinne joskus jollakin reissulla piknikille iltapäivällä patonkien, juustojen ja viinipullojen kera. Kun kävelimme puiston alueelle, en ollut uskoa silmiäni. Puisto on kukkuloita ja laaksoja sisältävä satumaa, jonka keskellä kimaltelee lampi, ja jonka rinteillä kasvaa seetripuita. Paikalla on julma historia, sillä noille kukkuloille hirtettiin ihmisiä ja jätettiin roikkumaan pelotteeksi muille. Myöhemmin alueella on ollut erilaista tehdas- ja kaivostoimintaa, kunnes 1800-luvun loppupuolella sen puistottaminen nousi keskusteluihin ensimmäistä kertaa. Nykyään Buttes Chaumont on aurinkoisena päivänä täynnä ihmisiä, jotka istuskelevat ja syövät loivilla rinteillä. Puistossa kiertää tosi usein myyjiä, joilta saa patonkia tai kylmää olutta, jos omat eväät ovat sattuneet loppumaan.

Eräänä Vappuna Buttes Chamontissa.

Hauska yksityiskohta liittyy puiston sulkemiseen. Buttes Chaumont suljetaan yhdeksältä. Sitä ennen puiston vartija alkaa kulkea puistossa ja kilistää kelloa, joka on merkki ihmisille poistua pikkuhiljaa paikalta. Muistan, kun istuin ensimmäisen kerran auringonlaskun aikaan viinilasilliseni kanssa Buttes Chaumontin rinteellä, ja aloin kuulla kauempaa buuausta, joka hitaasti eteni kohti meitä. Sitten kuulin kilinää. Buuaus voimistui ja kulki meitä kohti, kunnes kulman takaa läheiselle tielle kääntyi kelloa kilistelevä vartija. Aloin nauraa. Kaverit kertoivat sen kuuluvan puiston jokapäiväisiin tapoihin, että vartija kulkee kellonsa kanssa puiston läpi ja buuausten aalto kulkee hänen mukanaan. Vitsihän se on, mutta teki paikasta jotenkin mieleenpainuvan. Yhdeksältä ihmiset alkavat pikkuhiljaa keräillä korejaan ja vilttejään ja suunnata kohti läheisiä ravintoloita tai kotejaan.

2. Pariisin paras museo

Se ei ole Louvre, vaikka se tietysti monen bucket listillä onkin Mona Lisoineen ja Milon Venuksineen. Mutta omasta mielestäni Musée d’Orsay on paljon kivempi. Sen ovaalin muotoinen huone, jossa Monet’n valtavat Lumme-taulut peittävät kaikki seinät, on ihan mieletön. Sen kauneus hiljentää.

Taidekuvia Musée d’Orsayssa toukokuussa 2018 tai 2019.

Centre Pompidou on ihan näkemisen arvoinen arkkitehtoonisena elämyksenä, ja kyllähän sielläkin törmää Picassoihin ja muihin vain kuvista tuttuihin taideaarteisiin, mutta Musée d’Orsay saa silti ääneni.

3. Pariisin kivoin kaupunginosa

Paha, ehkä pahin kysymys. Mieleni tekisi sanoa Marais, joka on ihana, pittoreski ja sijainniltaan erittäin keskeinen, homokaupunginosanakin tunnettu alue, mutta se on ehkä viime vuosina kärsinyt vähän turismin lieveilmiöistä. Montmartre voisi myös olla potentiaalinen, mutta sen jos jonkun ovat turistimassat pilanneet, ja sen kivoimmat alueet löytyvätkin Montmartren ja Sacre Coeurin kirkon takaa, minne massaturismi ei ihan löydä. Quartier Latin ja St. Germain – viides ja kuudes kaupunginosa – ovat kuuluisia ja kauniita, ja Sorbonnen yliopiston alue sekä sitä ympäröivät kapeat, ikivanhat kadut niiden alueella ovat upeita. Mutta myös näillä kaduilla on liikaa kuhinaa ja turisteja. Siksipä sanoisinkin, että yhdeksäs kaupunginosa olisi oma valintani.

Minä ja Teini joskus kauan sitten Printempsin katolla, ehkä vuonna 2014.

Eteläisessä ysissä sijaitsevat Ooppera-aukio ja suuret tavaratalot, mutta niiden ympärillä ei kannata majailla, vaan etsiä hotellia pohjoisosasta ysiä. Sieltä kävelee nopeasti Galleries-Lafayetten alennusmyynneille tai Printemps-tavaratalon mainioon kattoravintolaan, jonne on aina yhtä hankala löytää, mutta etsiminen on sen arvoista, kun pääsee perille.

Montmartren takakujilla, toukokuu 2011.

Pohjoisen ysin tunnelma on kylämäinen. Olen syönyt siellä herkullisinta libanonilaista katuruokaa ikinä jalkapallon MM-kisojen aikaan, kun katselin kulmakuppilassa jotain Ranskan peliä. Ja eräänä iltana kävelimme kaverin kanssa suloisen korsikalaisia tuotteita myyvän kaupan ohi. Huokailin ääneen kaverilleni, kuinka paljon pidin Korsikasta siellä käydessäni. ”No, haluatko syödä tässä?” kysyi kaverini. Vastasin, että eihän tämä ole ravintola vaan kauppa. Ei tehdä siitä ongelmaa, sanoi kaverini ja käveli liikkeeseen. Hetken päästä meillä oli pöytä kaupan edessä, pöydällä kynttilä, laseissa korsikalaista viiniä ja liikkeen keittiössä meille valmistui korsikalainen juusto ja leikkelelautanen leipineen, hedelmineen ja hilloineen.

Olenko jo maininnut, että rakastan Pariisia?

Marais’n katuja. Toukokuu 2011.

4. Pariisin kaunein kirkko

Ehdottomasti Saint Sulpice. Ja jos sinne lähtee, kannattaa piipahtaa Le Bon Marche-tavaratalossa, joka on suurista tavarataloista ehkä kivoin. Sen läheisyydessä oli joskus joku ihan superhalpa kosmetiikka-outlet, josta sai kaiken tyyliin kahdella eurolla, mutta nimeä tai tarkkaa sijaintia en kuollaksenikaan muista. Löysin sen vahingossa, kun olin käynyt ensin Saint Sulpicessa ja sitten eksynyt ostoksille…

5. Pariisin eniten hip ja pop -alueet nyt

Uskaltaisin sanoa, että cooleimmat ja katu-uskottavimmat alueet löytyvät tällä hetkellä Bastillen ympäristöstä pohjoiseen, läheltä Republiqueta. Parmentier ja Oberkampf ovat metroasemia, joiden ympäristöstä löytyvät kivoimmat baarit ja ravintolat ja koko alue on tosi mukavaa kävellä. Ainakin itse olen viihtynyt siellä suunnalla viime aikoina. Toki minä en ole sama, kuin trendikkäät ihmiset (ainakaan Teinin mielestä), mutta jos samastut yli nelikymppiseen itähelsinkiläiseen viinistä pitävään perheenäitiin, suuntaa sinne :D

Yhdeksännen kaupunginosan Ooppera.

Runsaudenpula, tästä aiheesta saisi vaikka kirjan

Ehkäpä tämä riittää tällä kertaa Pariisista. Kun reissu lähenee ja suunnitelmat kirkastuvat, voin taas jakaa tunnelmia. Kuka tietää, ehkäpä kerron joitakin Pariisin tarinoita jo ennen sitä.

Kuuluisa rakkauslukkojen silta, josta lukot poistettiin jokunen vuosi sitten, koska niiden paino uhkasi romahduttaa sillan.

Pari kertaa asuin siellä kaverin isoäidin kattohuoneistossa, joka oli käsittämättömän pelottava paikka vanhoine kalusteineen ja peileineen, mutta jonka kattoparvekkeelta näkyi Eiffel-tornille. Kerran asuin kaverilla Pariisin esikaupunkialueella, ja opin, mikä arvo on hyvällä leipomolla, ja mistä sellaisen tunnistaa. Kerran asuin toisella kaverilla juustokaupan yläpuolella, ja ostin niin vahvaa sinihomejuustoa, että edes minä en voinut syödä sitä loppuun. Kerran Mies oli mukana ja kävimme Parc des Princesillä katomassa futista, mutta päädyimme myös brunssin kautta Buttes Chaumontiin ja sieltä vielä viimeisellä metrolla puolen yön aikaan baarista hotellille. Ja kerran juoksin joistain illanistujaisista viimeiseen metroon, että ehdin toiselta laidalta kotiin yöksi, koska muuten olisin ollut pulassa. Kerran opin juomaan rosé-viiniä jäillä jättimäisestä maljasta, kerran hukkasin kaverini ja löysin hänet seuraavana aamuna eräältä metroasemalta. Kerran join vahingossa kaverin isoisän perintöviinin…

Ehkä tästä tuleekin kirja. Kuka tietää.

Toukokuu 2022, kävelin myöhään illalla Seinen rantoja kaverilta hotellille, jossa asuin sillä kertaa vanhempieni kanssa.