Monte Argentario, Italian vähän tunnettu helmi

Porto Santo Stefanon katuja.

Olimme ennen Minin syntymää kerran Italiassa Miehen kanssa kahdestaan. Tarkoituksena oli löytää joku ihana paikka sopivan ajomatkan päässä Roomasta, jonne olin löytänyt jotkut superhalvat lennot. Teini jäi sillä kertaa kotiin, ja olimme kaksin matkassa. Siitä reissusta ja etenkin auton vuokraamisesta ja palauttamisesta Terminille, eli Rooman keskusrautatieasemalle voin kertoa myöhemmin pari rahanarvoista vinkkiä, mutta tämän pohjustuksen tavoitteena oli esitellä Monte Argentario. Me nimittäin päädyimme sinne ihan vahingossa tuolla kahden hengen matkallamme jonkun tutun vinkistä. Ja heti karttaa tutkaillessani joku paikassa kiehtoi.

Monte Argentario on periaatteessa saari Toscanan rannikolla, mutte kuitenkin kiinni mantereessa kahdella kapealla kannaksella, joiden väliin jää merialue ja vanha kaupunki, Orbetello, jonka läpi oli ajettava päästäkseen Monte Argentariolle. Rantakatu, jota pitkin ajetaan mantereelta saarelle ja eteenpäin Porto Santo Stefanon satamakaupunkiin on yksi upeimmista reiteistä, joita olen Euroopassa ajanut. Eikä se ollut kulunut muutamassa vuodessa lainkaan, vaan salpasi hengityksen tällä toisellakin kerralla, kun suuntasimme kaveriperheen kanssa sinne autot täynnä lapsia ja lomafiilistä.

Näistä reissukavereistamme tämä perhe on ehkäpä eniten meidän kanssamme kuluttanut lentokenttiä ja vuokravilloja, ja siihen on hyvä syy: meillä on lähes saman ikäiset lapset, ja kun pienimmistä on seuraa toisilleen, ja isommista toisilleen, jää aikuisillekin vähän enemmän aikaa huokaista aurinkotuolin pohjalla. Toki tällä reissulla sitä aikaa ei ollut lähes ollenkaan, sillä jengin pienin, eli meidän Mini, oli tuolloin vuoden, seuraava lapsi kaksi vuotta ja isommat tytöt 6- ja 8-vuotiaita. Olimme kuitenkin jo tottuneet vaippapyllyn kanssa reissaamiseen, joten tämä ei jännittänyt lainkaan.

Matkalla illalliselle.

Porto Santo Stefanon upea condo

Miehen kanssa tiesimme, että Porto Santo Stefano on kaunis kaupunki, jossa ei ole kuin pieni ranta, ja pelkkää rinnettä ylös ja alas kulkevia, kauniita kujia. Siksi olimme vuokranneet Airbnb:n kautta kaupungin ylärinteellä sijaitsevasta lomahuoneistokompleksista ison asunnon, jonka terassilta avautui mieletön näkymä merelle ja sataman yli. Huoneistokompleksissa oli oma iso uima-allas, joka pelasti sen, ettei joka päivä tarvinnut välttämättä pakata lapsia autoon ja rannalle. Neljä makuuhuonetta ja kolme kylppäriä oli riittävästi meidän kahdeksan hengen jengille. Lähellä oli muutama iso supermarketti, ja ravintoloihin pääsi kävellen. Toki kävelymatka rinnettä ylös oli joka kerta kohtalaisen tappava.

Lapset illallisella condon terassilla.

Porto Santo Stefano ja koko Monte Argentario on kuin Italian Ahvenanmaa. Paikallisia turisteja on paljon, muita ei nimeksikään. Saari jää kuuluisimpien Caprin ja Elban jalkoihin, mitä itse en pitänyt lainkaan pahana asiana. Paikka ei ollut lainkaan liian täynnä ja meininki oli jotenkin ihanan paikallista. Jopa niin, että joskus palvelua ei saanut kunnolla englanniksi, mutta koskaan ei mikään jäänyt hoitamatta. Lisäksi Porto Santo Stefanon kaupunki on vaan niin kaunis. Se pitää nähdä itse. Toki lapsiperheenä on hyvä huomioida se, että kun ollaan kaupungissa, joka ei elä turisteista vaan pyörii perusitalialaisella periaatteella, klo 12-14 on lounasaika, ja sen jälkeen on siesta, eikä siestan aikaan ole auki mikään. Ei niin yhtikäs mikään ruokaa tarjoileva paikka. Saattoi nimittäin käydä niin, että joskus missasimme tämän lounasaikaikkunan, ja sitten olikin mielikuvitus paikallaan, kun yritimme keksiä ruokaa nälkäisille lapsille, ja allekirjoittaneelle, jolla ehkä on seurueen suurin nälkäkiukku. Mutta tähän toinen vahva vinkki: kun menee rannalle, tätä ongelmaa ei ole.

Mini rantapuuhissa Giannellan puolella.

Giannella ja Feniglia, yhdet hienoimmista rannoista koko massa

Kuten jo aikaisemmin sanoin, Monte Argentarion saari on mantereessa kiinni kahdella todella omituisella kannaksella. Ne näyttävät kartalla siltä, että ne olisi tehty, mutta olen tätä yrittänyt eri lähteistä googlailla, ja toistaiseksi en ole löytänyt mitään viitteitä siihen, etteivätkö ne olisi luonnollisesti syntyneitä, mikä tekee alueesta vielä mielenkiintoisemman. Kannakset ovat nimittäin kilometrejä pitkiä hiekkarantoja, joiden matalat rannat ovat lapsiystävälliset ja vesi tolkuttoman lämmintä. Lisäksi koko matkan mantereelta saarelle rantojen yhteydessä on rrantaavintoloita ja aurinkovarjoja myyviä koppeja, joten loputonta määrää ruokaa ei tarvitse kantaa mukana, ja mikä parasta, lounaspizzapalan tai täytetyn patongin voi hakea rantaravintolasta koska vaan, lounasaikaikkunasta välittämättä. Juuri tästä syystä parkkeerasimme karavaanimme rannalle useampana päivänä.

Pohjoisempi, Giannellan kannas on ehkä hiukan fiinimpi, ja siellä kannattaa vähän katsoa, minkä osan rannasta valitsee. Toiset rantaravintolat ja niiden ranta-alueella olevat aurinkotuolit ja -varjot ovat edullisempia ja maksavat jotakuinkin 30€/päivä. Me kuitenkin eräänä päivänä olimme liikenteessä aika myöhään iltapäivästä, jolloin lähestulkoon joka paikka oli jo täynnä, ja kun vihdoin löysimme tilaa eräältä rannalta, emme edes ajatelleet, että se olisi jotenkin toisen hintainen kuin naapurinsa. Vaan syy väljyyteen kävikin pian ilmi: tämä ravintola-alue oli vähän parempien turistien paikka, ja kaksi rantatuolia varjolla maksoi 70€ päivässä. Emme kuitenkaan jaksaneet enää lähteä vaeltamaan uimarenkaitten ja pyyhekassien kanssa, vaan jäimme siihen, mutta sen verran ovelia kuitenkin olimme, että koska kello läheni kolmea, suostuimme maksamaan vain puolesta päivästä. Se oli pienen neuvottelun jälkeen hyväksytty diili, emmekä köyhtyneet ihan liikaa. Tätä kannattaa muuten aina kokeilla, jos sattuu olemaan mattimyöhäisenä liikenteessä. Automaattisesti sitä ei tarjota, mutta kun kysyy, hyvin usein kolmen neljän aikaan saa hierottua hyviä diilejä.

Mies ja Mini Giannellan rannalla.

Feniglian ranta eteläisemmällä kannaksella on vähän enemmän perheiden ja budjettilomailijoiden suosima. Se on kuitenkin aivan yhtä mukava ja aivan samoilla palveluilla varustettu. Satuimme Fenigliaan sunnuntaina, ja olimme luonnollisesti ja tapamme mukaan siellä lähempänä lounasaikaa kuin aamiaisen jälkeen, jolloin ranta oli jo aivan täynnä paikallisia. Aluksi rantatuoleja vuokraava setä näytti, että ei löydä meille paikkaa, mutta kun sitten vielä ystävällisesti kysyimme, eikö olisi mitenkään mahdollista vähän tiivistää jostain tai hakea lisää tuoleja jostain, meillekin lopulta löytyi pari aurinkovarjoa ja tuolit. Tästä opimme, että italialaiset rakastavat rantojaan aivan yhtä paljon kuin turistit, ja jos olet liikenteessä heinäkuussa, jolloin Italia on vielä työmoodissa, viikonloput ovat niitä hetkiä, kun paikalliset kansoittavat rannat jo aamusta saakka.

Calat, eli kallioiset meren poukamat

Monte Argentario on kallioinen saari, jonka rantaa pitkin ajaessa korkeanpaikan kammoinen joskus tuntee vääntöjä vatsanpohjassaan (ei kuitenkaan niin pahasti kuin Korsikalla, mutta siitä joskus myöhemmin). Tällä on kuitenkin kääntöpuolensa: korkeilta kallioilta löytyy mielettömia maisemia yli turkoosin välimeren, mutta yhtälailla kallioiden uumeniin jää mielettömiä pieniä poukamia, jotka Italiassa ovat nimeltään Caloja. Ihan perheen pienimmille ne ovat kuitenkin ehkä vähän haastavia: jyrkät polut alas kalliorinteitä eivät ole ihan pienimmille matkaajille turvallisia, ja isommillekin lapsille ne ovat raskaita kiivetä. Myös rannat Calojen uumenissa ovat yleensä kivirantoja, joissa pikkujaloilla on haasteita.

Cala Piccolan maisemia.

Jos nämä ottaa huomioon ja lähtee retkelle vaikkapa vähän isompien lasten kanssa, Calat ovat mielettömän upeita päiväretkikohteita. Porto Santo Stefanosta rantaa pitkin kulkeva Strada Panoramica eli näkoalatie vie useammallekin Calalle, joista me kipusimme alas Cala Piccolan. Vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Porto Santo Stefanosta sijaitsee myös Cala Moresca, mutta sen kohdalla tien reunat olivat niin täynnä autoja, ettei edes meidän metrin mittainen Smart mahtunut tien poskeen, joten ajoimme vähän kauemmas Cala Piccolalle. Onkin hyvä huomioida taas ajankohta: viikonloppuisin myös paikalliset kansoittavat näitä kauniita paikkoja, ja jollet ole aamuvirkkuna ensimmäisten joukossa, taistelet varmasti pysäköintipaikan kanssa.

Mutta vaivannäkö kannatta. Tällaisia paikkoja ei Euroopassa ole liikaa tarjolla.

Näkymä terassilta Porto Santo Stefanon satamaan.