Koh Ngai ja Paradise Beach – surullinen tarina turismin nurjasta puolesta

Hotellin ranta.

Tällä pikku saarella, jossa ei siis ole tien tietä, kaikki hotellit ja resortit sijaitsivat ennen samalla puolella saarta, samalla rannalla, jonne lautta meidät tiputti. Vaan siihen oli tulossa muutos, jonka silminnäkijöiksi jouduimme. Ja se on näky, jota emme olisi halunneet kokea.

Hotellien valikoimaa löytyi tuolloin talvella 2016 todella huokeista bungaloweista hienoihin resortteihin. Meillä matkabudjetti oli alta 100€/yö ja sillä sai keskitasoisesta, todella mukavasta Koh Hai Fantasy Resort & Spasta halvimman huoneen. Huone oli pihan perällä olevassa rivitalossa, ei todellakaan merinäköalalla, mutta huone oli siisti ja sänky iso, joten kaksi aikuista ja lapsi mahtui nukkumaan mainiosti. Emme halunneet maksaa lisävuoteesta joka hotellissa, joten tällä saarella mentiin tällä järjestelyllä.

Lisävuoteita ei muuten juuri koskaan kannata varata etukäteen varauspalveluista, sillä niissä on usein kovemmat hinnat. Kun katsoo ensin huoneen paikan päällä ja arvioi, onko nukkuminen kolmeen pekkaan samassa sängyssä mahdollista, voi tarvittaessa sitten pyytää lisävuoteen. Mutta etukäteen on toki tarkistettava, saako varattuun huonetyyppiin lisävuodetta tarvittaessa. Joskus huoneiden koko tai pohjaratkaisu ovat sellaisia, ettei lisävuodemahdollisuutta yksinkertaisesti ole. Itse teen aina niin, että tarkistan mahdollisuuden varattaessa, mutta teen päätöksen lisävuoteen tarpeellisuudesta vasta paikan päällä. Ja usko pois, sillä säästää satasia. Lisävuoteen hinta hotellilla pyydettäessä saattaa olla jopa puolet halvempi kuin vaikkapa bookingissa.

Paradise Beach

Paradise Beach, nimensä mukainen pala paratiisia

Olimme googlanneet saaren parhaita snorklauspaikkoja, ja löysimme tiedon Paradise Beachistä, joka oli saaren toisella puolella. Siellä ei käytännössä ollut mitään muuta kuin ranta – ja koralli. Hotellilta opastettiin hotellin takaa lähtevälle polulle, ja sanottiin, että seuraatte vaan polkua saaren läpi, niin tulette rannalle. Jahas. Seuraava seikkailu.

Niinpä lähdimme matkaan suolapähkinöitä, vesimelonia, vettä ja uintikamat pakattuna polkua pitkin läpi viidakon. Teini katsoi silloin televisiosta mielellään Seikkailija Dora -piirrettyä, joten vaelluksen teemana olikin leikkiä Seikkailija Doraa. Alku sujui mainiosti, kunnes hetki hetkeltä viidakko alkoi tuntua loputtomalta, hiki järjettömämmältä ja usko lähes loppuneelta. Tämä kertoo ehkä enemmän omasta kärsivällisyydestäni, kuin matkan todellisesta pituudesta. Ei sinne oikeasti kävellyt edes puolta tuntia, eikä kukaan muu muuttunut kärsimättömäksi kuin minä. Mies ja Seiikailija Dora ottivat matkasta kaiken ilon irti. Ja sitten, lopulta taivallus palkittiin, viidakko hälveni, ja edessä avautui aivan uskomaton autio ranta. Kullankeltaista hiekkaa, turkoosia merta, juuri sellainen maisema, josta näet unia Suomen pilkkopimeässä tammikuussa. Olimme perillä.

Riemu kasvoi eksponentiaaliseksi, kun veden ja energian tankkaustauon jälkeen laitoin snorkkelit päähän ja lähdin veteen. Nousuveden aikaan matalan korallin yli oli helppo uida. Vaikka merisiilejä näkyi kymmenen sentin välein, syvyys riitti helppoon uimiseen reef dropille, josta aukeni todellinen paratiisi. Koh Ngain Paradise Beach on yksi hienoimmista reef dropeista, joita olen Thaimaassa nähnyt. Se on vajaan kilometrin pitkä, hienosti kiemurteleva, paikoin todella jyrkästi mereen laskeva riutan reuna, jossa pääsee sukeltelemään kaareutuvien riutan reunojen välissä ja kaloja, niitä oli aivan mielettömästi.

Polku Paradise Beachille kulki kirjaimellisesti hotellin takaa ja viidakon läpi.

Olin häkeltynyt. Aikaisemmin olin kokenut jotain vastaavaa Phi Phillä ja Egyptissä (joka muuten on hienoin kaikista), mutta nyt olin onnellinen jokaisesta minuutista, jotka olimme käyttäneet tullaksemme tänne. Kun vajaan tunnin jälkeen uin takaisin rantaan ja kerroin näkemästäni Miehelle, hänkin päätti lähteä tutkimaan merta, vaikka ei tätä ennen ollut suunnaton snorklauksen rakastaja ollutkaan. Ja hänkin tuli häkeltyneenä takaisin. Myös Teini kävi kurkistelemassa kaloja oman maskinsa ja uimarenkaan avustuksella, ja kun tuntien jälkeen vesi alkoi laskea niin, että matalan osan yli oli jo riskialttiimpaa lähteä, päätimme palata hotellille ja jatkaa vaikka uima-altaalla. Matkalla esitin toivomuksen: koska seuraavana päivänä oli syntymäpäiväni, toivoin syntymäpäivälahjaksi, että palaisimme Paradise Beachille, ja saisin snorklata siellä niin kauan kuin jaksaisin. Se minulle luvattiin. Nukahdin onnellisena.

Ihminen horisontissa on Fredrik palaamassa snorklausreissulta.

Seuraava päivä: Kauhunhetket Paradise Beachillä

Seuraavana aamuna tankkasimme resortin aamupalalla kaksin käsin, sillä nyt tiesimme, ettei toisella puolella ollut mitään ruokaa tarjolla. Edellisenä päivänä nälkäkiukku saattoi iskeä paluumatkalla, ja nyt osasimme välttää sitä. Olimme myös vinkanneet Fredrikille ja Bernhardille paikasta, ja he päättivät tulla katsomaan paikan myös. Eli sama seikkailu uudestaan: pienelle polulle ja viidakon läpi kohti paratiisirantaa. Vaan osaatteko kuvitella, mitä yön aikana oli tapahtunut?

Kun tulimme rannan reunamille, näimme betonielementtejä, kasoja maata, rakennustyömaatarvikkeita ja laajoja suurten koneiden tuhoamia alueita. Rannalle oli päätetty rakentaa! Ja se oli alkanut juuri nyt. Katsoin maisemaa epäuskoisena ja kauhistuneena, mutta ajattelin, että se jää selkäni taakse, ja kun saan varpaat rantahiekkaan, ja etenkin kun saan näkymän veden alle, olen taas kotona. Kunnes näin tuhon.

Rakennusaineet ja betonielementit oli tuotu veneellä, ja koska koralli oli todella matalaa monta sataa metriä ennen rantaa, vene oli raapinut omalta leveydeltään korallia rikki rantautuessaan. Pinnan alla oli useita laajoja kaistaleita täysin tuhottua korallia niissä kohdissa, joista kuljetusalukset olivat rantautuneet. Halusin huutaa ja itkeä ja raivota ja vaatia jotakuta vastuuseen. Mitä helvettiä niiden päässä liikkui? Ei turismilla ole oikeutta tuhota tällaista paratiisia. Vaan eipä huutaminen olisi auttanut. Rannalle alkoi rakentua resortti, joka siellä edelleenkin on. Ei enää siis autio unelmaranta, vaan rikkaiden luksusresortin sijaintipaikka. Toki ranta on edelleen kaunis ja reefdrop yksi hienoimmista, mutta rannalla on myös hotellin ravintola ja rantatuolit, mikä kyllä tekee tunnelmasta toisenlaisen.

Paluu Paradise Beachille läpi viidakon.

Suomalais-ruotsalais-tanskalaiset syntymäpäivät

Matkalla takaisin hotellille ehdimme puhua yhtä ja toista uusien reissukavereittemme kanssa, ja koska meillä yksinkertaisesti oli niin paljon yhteistä, päätin kutsua heidät meidän hotellillemme syntymäpäiväillalliselle. The more the merrier. Illalla siis söimme, joimme ja nauroimme kaikki viisi yhdessä, ja kun Teini meni nukkumaan, jatkoimme tarinointia lopulta aamuun huoneemme terassilla. Fredrikin ja Bernhardin kotimatka melkein päättyi köpelösti, sillä yön pimeinä tunteina nousuvesi oli vallannut rannan, ja sama hiekkaranta, jota he olivat kävelleet omalta hotelliltaan meille, olikin nyt veden alla. Miehet olivat kuitenkin kahlanneet vyötäröön yltävässä vedessä rannan läpi ja päätyneet lopulta hotellilleen likomärkinä, mutta kippurassa nauraen. Se voi olla merkki vain ja ainoastaan hyvästä illasta.

Hotellin uima-allasalue ja Mies & Teini.

Onnellinen syntymäpäiväsankari ja Mies, Fredrik ja Bernhard.