Katoomba ja Coffs Harbour: patikointia, näköalapaikkoja, dinosauruksia ja viimein ranta
Lähdimme Sydneystä puolen päivän jälkeen ajelemaan kohti Blue Mountainsin aluetta, ja siellä Katoomban kaupunkia. Matka oli ensimmäiseksi ajopäiväksi varsin maltillinen muutama tunti, ja sinä aikana sää ehti tehdä selväksi meille, ettei se ollut meidän puolellamme. Maisemien ihailu jäi kaatosateen jalkoihin, ja kun saavuimme Katoombaan, vettä tuli taivaalta niin lujaa, että muutaman metrin pikajuoksu autosta hotellille kasteli meidät läpimäriksi. Mikä Australian kesä? Toistaiseksi olimme nähneet aurinkoa yhteensä muutaman tunnin.
Hotel Blue – kuin astuisi aikakapseliin
Hotel Bluen suuri sali - kuin elokuvasta.
Mutta sää unohtui kohtalaisen äkkiä, kun pääsimme Hotel Bluen sisälle. Respassa ei ollut ketään. Lähdimme kurkistelemaan syvemmälle talon uumeniin, ja kaikki sai meidät jotenkin yhtä aikaa ihailemaan ja hämmästelemään: olimme kuin elokuvan kulisseissa. Talo oli selkeästi vanha, mutta sen sisustus oli kuin suoraan jostakin vuosisadan alun elokuvasta. Koristeelliset tuolit ja lamput saivat ruokasalin näyttämään siltä, kuin kohta ovista olisi astunut sisään Nicole Kidman elokuvasta Australia. Pieni pelisali näytti siltä, kuin se olisi halunnut huutaa meille tarinoitaan bridge-pelihetkistä, joita siellä oli vietetty, ja pienen puisen baaritiskin äärellä emme suinkaan notkuneet me, vähän räjähtäneet matkalaiset Suomesta, vaan siinä kuului kuunnella, kuinka paikallinen kaivoksen omistaja kertoi whiskyn äärellä uusimmista sijoituksistaan vuorilta löytyneisiin uusiin hiiliesiintymiin. Ja mikä oudointa: koko paikassa ei ollut ristin sielua. Juuri siksi paikka muistutti minin mielestä kummitustaloa.
Haluaisitko drinkin tässä baarissa?
Kun sitten olimme aikamme ihmetelleet hotellia, respaan ilmestyi ystävällinen täti, joka kirjasi meidät sisään ja opasti huoneeseemme. Huone jatkoi muiden huoneiden tyyliä, mutta aivan kuten kaikki muutkin hotellin tilat, se oli siisti ja hyvin pidetty. Kaikki huoneessa oli ensiluokkaisen puhdasta ja lakanat suorastaan ihanat, vanhanaikaiset, paksut, karheat ja vitivalkoiset.
Aamiaishuoneessa aamiaisella ei ketään muita.
Kaatosateessa kaupungin keskustassa
Koska olimme vailla ruoan murusta, eikä hotellilla ollut ravintolaa, päätimme suunnata kaatosateesta huolimatta Katoomban keskustaan syömään ja kauppaan. Matkaa ei ollut montaa sataa metriä, mutta tässä säässä sen käveleminen olisi ollut hulluutta.
Olimme jo aiemmin huomanneet, että jokainen pieni kaupunki, jonka läpi ajoimme, noudatti samaa kaavaa: keskuskatu oli molemmin puolin täynnä värikkäitä kauppoja, ravintoloita, partureita, ja jokainen kaupunki näytti yhtö paljon elokuvan kulissilta. Niissä oli jokainen lännenelokuvan saluunakatu yhdistettynä brittiläiseen perintöön, ja tunnelma oli yhtä aikaa ihastuttava, erilainen, iätön ja aito. En tiedä, mitä Australialta odotin, mutta tätä en osannut odottaa.
Saatuamme ruokaa, suuntasimme Coles-supermarkettiin, koska päätimme, että emme jaksa enää ravintolaruokaa, vaan söisimme illallisen omalla hotellilla Monopoli-pelin äärellä (sellainen löytyi hotellin pelisalista). Kaikki olivat kyllästyneitä ranskalaisiin, hampurilaisiin, erilaisiin täytettyihin leipiin ja ainakin oma elimistöni huusi salaattia. Noh, sitäpä ei ollutkaan niin helppoa taikoa ilman keittiötä, mutta Colesin valikoimasta saimme kuitenkin kelpo illallisen ja Mini ihastui Monopoliin niin paljon, että peli jätettiin keskelle huoneen lattiaa kesken odottamaan seuraavaa päivää, jolloin ehdittäisi jatkaa sitä. Meidän pitää ilmeisesti löytää matka-Monopoli seuraavalta lentokentältä!
Hauskin hetki ensimmäisessä päivässä oli hotellin omistajaan törmääminen. Kun palasimme hotellille kauppareissulta, Mini lähti tutkimaan taas hotellin tyhjiä saleja, ja yhtäkkiä kuulen hänen puhuvan jonkun kanssa pelisalissa. Lähdin katsomaan tätä ihmettä: onko täällä joku muu! Pelisalista löysimme hymyilevän, vanhemman leidin, joka sitoi kukka-asetelmia eukalyptuspuun oksista ja kukista. Hän tervehti ja alkoi saman tien jutustella minulle, kuin vanhalle tuttavalleen. ”Tiesitkö, miksi Blue Mountainsin nimi on Blue Mountains?” hän kysyi, ”Se johtuu näistä eukalyptuspuista. Niistä irtoaa sinistä öljyä, joka värjää koko maiseman siniseksi ja luo alueelle ihan oman värityksensä. Haista, tämä on se, miltä Blue Mountains tuoksuu.” Ja minähän haistelin, ja samalla leidi kertoi meille hyviä vinkkejä alueen parhaisiin lookout-paikkoihin, joista maiseman näkisi kaikkein hienoimmillaan.
Jotenkin Stephen Kingin Hohto-elokuvan tunnelmissa vellova pelihuone.
Ja tämän hämmentävän ja hauskan juttuhetken jälkeen seuraavan päivän suunnitelma olikin selvä. Koska hän vieläpä lupasi aurinkoista päivää, lähtisimme aamusta kohti Scenic World -puistoa. Siellä olisi aikuisille patikointireittejä ja vesiputouksia ja lapselle dinosauruslaakso, ja kaikille meille hienoja panoraamahissejä, joista pääsisimme katselemaan ikivanhaa sademetsäaluetta ilmasta käsin. Sitten takataskuun jäi vielä muutama lookout toisella puolella kaupunkia, joihin kävelisimme, jos jaksaisimme. Näillä vinkeillä jäimme odottamaan seuraavaa, toivottavasti aurinkoista päivää.
Aurinko – vihdoin – ja patikoinnin riemua
Olimme siis hotelin omistajan vihjeestä päättäneet sijoittaa taas pääsymaksun verran rahaa ja ostaneet liput Scenic World -nimiseen ”huvipuistoon”, vaikka oikeastaan se oli enemmänkin luonnonpuisto, johon oli rakennettu Dinosaur Valley -niminen lasten kävelyreitti pienimmille vieraille. Koko paikan pointti on siinä, että alueella on aikaisemmin toiminut hiilikaivos, johon ihmisiä ja hiilikärryjä on kuljetettu maailman jyrkintä rautatietä pitkin. Jo kaivosmiehet aikoinaan olivat tajunneet reitin arvon, ja kuljettivat rikkaita maanomistajia vapaapäivinään hiilijunalla ylös ja alas. Tämän saman hiilijunaradan ympärille on rakentunut nykyinen bisnes, ja yksi paikan kolmesta näköalareitistä on edelleen tuo sama junarata, jota pitkin pääsee ylös jaa alas. Hyvä luoja sentään se olikin jännittävä laskeutuminen, kun junan vaunu meni yhtäkkiä lähes suoraa jyrkännettä alas keskellä käsittämätöntä viidakkoa. Kyllä otti mahanpohjasta.
Kaksi muuta näköala-ajelua tehtiin cable car -vaunuilla, joilla ihmisiä kuljetettiin rotkojen yli. Vaunuissa oli kaiken lisäksi lasipohja, josta alas saattoi katsella vailla esteitä – jos pystyi. Mutta näkymät sky way -vaunuista olivat kyllä kertakaikkisen upeita. En muista missään nähneeni vastaavanlaista maisemaa: pystysuoria punaisia kallioseiniä, jotka nousevat läpipääsemättömästä vehreydestä. Alueen lyhyitä patikkareittejä kävellessä vastaan tuli monimetrisiä saniaispuita, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Sen sijaan muistan maantiedon oppikirjan, jossa kerrottiin, että saniaiset olivat planeettamme alkuaikoina puiden korkuisia, ja peittivät suurimman osan kuivasta maasta. Niin, luulin tosiaan, että saniaispuita oli silloin, ja nykyään meillä on sitten niitä puskia metsissä, mutta monimetristen saniaispuiden alla kävellessä totesin olevani väärässä, ja samalla mietin, että jostain kulman takaa voisi tulla vastaan dinosaurus, sillä maisema oli kuin Jurassic Parkista.
Tältäkö maailma näytti dinosaurusten aikaan? Ainakin maantiedon kirjan mukaan.
Saman ajatuksen oli ilmeisesti saanut joku muukin, koska alin osa puistoa oli todella dinosauruksia täynnä oleva laakso. Mini tapasi sinne vievässä hississä samanikäisen australialaispojan, joka oli isovanhempiensa kanssa puistossa, ja siitä eteenpäin me seurustelimme isovanhempien kanssa, kun Mini ja poika vaeltelivat aivan tohkeissaan pitkin dinolaaksoa. Nyt on ainakin todistettu, että englanti sujuu neidiltä siihen malliin, ettei meitä tarvita leikkihommissa paikallisten kanssa.
Dinolaakso oli kaikin puolin fiksusti tehty ja sekä viihdyttävä että kaunis paikka niin vanhemmille kuin isovanhemmillekin. Saimme muutamia hyviä vinkkejä matkamme tulevia steppejä varten ja vietimme oikein mukavan hetken aussiperheen kanssa. Mini kävi vielä erikseen halaamassa poikaa, kun lähdimme eteenpäin. Lapset, mikä ihana asia.
Uskomaton George Phillips lookout.
Koska päivä oli kaunis ja kello vasta iltapäivää, päätimme tehdä vielä yhden patikoinnin Govetts Leap -lookoutille, jota hotellin omistaja oli suositellut. Se sijaitsi 20 minuutin ajomatkan päässä toiseen suuntaan Katoombasta. Ja vaikka Minin jalat meinasivat vajaan kolmen kilometrin reitillä väsyä, ja muutenkin energiat alkoivat loppua, olivat reitin kaksi lookouttia, Govetts Leap ja George Phillips lookout, koko päivän hienoimmat – suorastaan henkeäsalpaavat. Ja tietysti aikuisen voimilla reitti oli vielä ihan iisi, ja eukalyptusmetsän läpi kävely ja koko sen huumaava tuoksu oli jotain, mitä ei voi kuvailla. Se pitää kokea. Ja olen taas kerran suunnattoman onnellinen saatuani kokea sen.
Ajopäivä kohti rannikkoa ja Coffs Harbour
Edellisenä iltana olimme käyneet vaikeimman väittelun Minin kanssa, jota alkaa selvästi vaivata tässä kohtaa pieni matkaväsymys, eikä ihme: ollaan melkein koko viikko vaihdettu kahden yön välein paikkaa, lennetty maasta toiseen, kaupungista toiseen ja eletty aikamoista matkalaukkuelämää. Kun me aikuiset olisi haluttu vielä hetkeksi ulos terassille jätskille ja juomille, Mini ilmoitti, ettei aio poistua hotellihuoneesta mihinkään. Ja vaikka yritettiin kaikkia mahdollisia houkuttelukeinoja, ei päätä saatu käännettyä, joten istuttiin sitten ensimmäinen aurinkoinen ilta hotellihuoneen lattialla pelaten Monopolia. Toisaalta se oli tosi kivaa, ja ehkä niitä aurinkoisia iltoja tulee vielä lisää. Nyt oli varmasti parasta, että mentiin nukkumaan ajoissa, koska seuraavana aamuna alkaisi yli 600 kilometrin ajo rannikolle.
Seuraavanakin päivänä paistoi aurinko, ja aloitimme laskeutumisen vuorilta kohti rannikkoa. Ensimmäisenä päivänä oli tarkoitus ajaa kunnianhimoisesti aina Coffs Harbouriin saakka, jossa olisimme vain lyhyellä yhden yön pysähdyksellä, ja jatkaisimme seuraavana päivänä kohti Byron Baytä, jossa pysähtyisimme hiukan pidemmäksi aikaa. Ja jossa meillä olisi pyykkikone käytössä – hurraaaaaaa!!! Pidemmällä matkalla alkaa kummasti arvostaa monia itsestäänselviä asioita.
Joskus pari iltaa Monopolia on tarpeellinen maadoituskeino jatkuvassa liikkeessä.
Päivän ajomatka sujui kerrassaan mainiosti. Mini sai yhden hermoromahduksen matkan varrella, kun yksi piirustus meni vähän mönkään auton tärähdyksessä, mutta muuten selvisimme melkein kahdeksan tunnin matkan kiukuitta ja muutamalla pienellä pissatauolla. Päätimme ajaa matkan niin pysähtymättä kuin mahdollista, sillä meillä oli hyvin evästä matkassa, ja sitten Coffs Harbouriin päästyämme suuntaisimme heti syömään – ravintolaan, jossa olisi pöydät, ruokailuvälineet ja mielellään myös lasillinen kylmää juomaa. Ja se oli juuri oikea päätös.
Coffs Harbour oli valikoitunut pysähdyspaikaksi oikeastaan ihan tuurilla, mutta nyt tuuri oli puolellamme. Paikka oli ihana, ja jos olin vähän pelännyt motellia – ehkä kaikkien elokuvien mottoritiemotellien kuvat mielessäni – pelko oli turha.
Kun saavuimme Ocean Parade Motelin pihaan viiden aikaan, respa oli jo kiinni, mutta oveen oli teipattu tervehdysviesti kaikille vielä saapuville ihmisille, jossa luki sukunimi ja huoneen numero ja yksinkertainen viesti: avaimet ovat ovessa, ja jos on ongelmia, soittakaa tähän numeroon. Me siis parkkeerasimme auton motellin pihaan, löysimme huoneemme, ja se oli paljon paljon odottamaani parempi. Tilava, siisti asunto oli varusteltu hyvin: löytyi keittiö, jääkaappi, kaksi makuuhuonetta, siistit pyyhkeet ja oikeastaan kaikki oli paljon mukavempaa kuin edellisissä hotelleissa. Olin huojentunut ja tyytyväinen. Täällä viihtyisi helposti pidempäänkin. Ja rivitalomallisen motellin piha oli mukavan puutarhamainen, ja siellä oli jopa pieni uima-allas.
Rantapuiston tunnelmia auringonlaskussa.
Illaispaikka valikoitui googlemapsin mukaan kilometrin päässä olevaksi italialiseksi ravintolaksi, ja ajatus pienestä kävelystä koko päivän istumisen jälkeen viehätti. Ja onneksi teimme tämänkin päätöksen, sillä samalla kävelimme Coffs Harbourin rantapuiston läpi. Siellä oli ihana ravintolapäivää muistuttava meininki, eli puisto oli täynnä pieniä ruokakojuja ja satoja piknik-vilttejä. Ihmiset olivat selvästi tulleet viettämään kaunista perjantai-iltaa meren äärelle. Olin aivan haltioitunut, sillä paikalla oli livemusiikkia, kaunis auringonlasku, puheensorinaa, aaltoja, ja kun vieläpä valitsemamme ravintolan pizzat ja rosé-viini oli erinomaista, en voinut muuta kuin antaa täyden kympin tälle yhden illan stopillemme. Toivottavasti huominen Byron Bay, johon olimme siirtymässä vähän pidemmäksi aikaa, olisi yhtä kiva, mieluiten jopa kivempi, niin ei harmittaisi olla täällä vain yhtä yötä. Ja jos tulen uudestaan, vietän ehdottomasti pidemmän ajan Coffs Harbourissa, jonka surffitunnelma oli todella viehättävä.
Coffs Harbourin ranta auringonlaskussa.