Etelä-Ranska – voiko siitä olla nauttimatta?

Olimme varanneet seuraavan kesälomamme Provenceen juuri ennen kuin korona iski maailmaan. Jouduimme isoksi harmiksemme sinä ensimmäisenä koronakesänä jättämään reissun väliin ja tyydyimme viikkoon Kustavissa – joka oli kyllä kiva ja helteinen – mutta seuraavana kesänä pääsimme kauan odotettuun Etelä-Ranskaan. Tämä oli kyllä yksi kivoimmista Euroopan kohteista, joita olemme vuokranneet.

Eli lähdetään liikkeelle kokoonpanosta: neljä lasta, neljä aikuista. Roomassa ja Kroatiassa seikkailleista vaippatyypeistä oli kasvanut reippaita päiväkotilaisia ja isommista lapsista, noh, isompia lapsia. Siksi olimme tällä kertaa satsanneet talon valintaan vahvasti lasten tarpeita ajatellen: pihassa oli iso uima-allas, rannoille lyhyt ajomatka ja riittävästi makuuhuoneita, että isot tytöt saivat nukkua keskenään. Mutta miten paljon enemmän talo lopulta oli!

Montauroux, puoli tuntia Nizzasta oli hyvä valinta

Eli miksi pois Nizzasta, kysyisi moni. No, siitä yksinkertaisesta syystä, että hinnasta tippuu huimasti ja tunnelma turistirysän ulkopuolella on huomattavasti mukavampi kuin kauheassa ihmisplajoudessa. Montauroux kuuluu Pays de Fayencen alueeseen, joka käytännössä tarkoittaa keskiaikaisia kivikaupunkeja kapeine kujineen, ja epätodellisen turkooseja järviä, jotka halkovat kumpuilevaa maisemaa. Huikeaa sijainnissa on se, että ei tosiaan tarvitse ajaa sen enempää Nizzasta ylöspäin saapuakseen kohoavien rinteiden äärelle. Vaikkei vielä olla eteläisillä Alpeilla, järvet rinteiden välissä näyttivät täysin kirkasvetisiltä alppijärviltä. En ollut osannut odottaa tätä, ja kun ajoimme ensimmäisen kerran Lac de saint cassienin yli, en todella meinannut uskoa silmiäni. Turkoosi väri keskellä vihreää maisemaa oli kertakaikkisen hämmästyttävä.

Teinin kanssa Callianin kapeilla kujilla.

Montauroux’n lisäksi alueeseen kuuluu pittoreski Callian linnoineen, ja Fayencen kaupunki ihan hitusen kauempana. Alueelle on helppo ajaa Nizzan kentältä, ja sieltä on todella helppo ajaa Etelään, jossa reilun 20 minuutin ajomatkan päässä sijaitsevat niin Cannes, Saint-Raphaël kuin moni muukin Ranskan Rivieran tunnettu kohde kauniine rantoineen.

Pizzauuni, poreallas ja pari muuta positiivista yllätystä

Tiesimme taloa vuokratessa, että siellä oli suuri uima-allas, jonka vieressä oli kesäkeittiö. Tiesimme myös, että kesäkeittiössä oli aito puulämmitteinen pizzauuni. Mutta sitä emme tienneet, että reissun teemaksi nousisi miesten täydellisen pizzanpaistotaidon hiominen huippuunsa. Ja vaikka tiesimme, että talolla oli pingispöytä, emme tajunneet, miten paljon sitä pelattaisi. Ja vaikka osasimme odottaa upeaa miljöötä, emme kuitenkaan mitään tällaista. Ja kaiken kruunasi pihan alimmalta tasolta, auringonlaskun puolelta löytyvä poreamme, jossa oli hyvä katsella rinteiden taakse vajoavaa kuumuutta. Olimme kertakaikkisen lumoutuneita villastamme.

Tällä kertaa olin tapani mukaan etsinyt villaa ensin Airbnb:stä, mutta sitten katsonut läpi myös Homeawayn, eli nykyisen Vrbon, ja olen edelleen sitä mieltä, että jos Etelä-Ranskaan tahtoo, Vrbossa on enemmän valikoimaa kuin Airbnb:ssä. Talon omisti viehättävä (ainakin viestien perusteella) vanhempi englantilais-lady, joka vietti talossa osan kesästään tyttärensä ja lastenlastensa kanssa, mistä johtuen talo oli myös täynnä pelejä, vesileluja ja muuta viihdettä lapsille. Kun omistaja ei käyttänyt taloa itse, se oli vuokralla, ja vuokrausta pyöritti varsin sähäkkä ranskalaisneiti, joka myös otti meidät vastaan talolle. Tai oikeastaan kertoi, mistä löydämme avaimen ja kuinka pääsemme kotiutumaan, koska hän pääsi esittelemään paikat vasta myöhemmin. Mutta olin ollut häneen yhteydessä jo joitakin päiviä ennen saapumistamme, ja olimme sopineet, että hän esimerkiksi käy meille kaupassa, jotta meillä on lounastarvikkeita ja kylmiä juomia heti kun saavumme, ja tämä oli kyllä aivan mahtava päivän pelastus. Olimme nimittäin lähteneet liikkeelle aikaisella aamulennolla, eikä ketään huvittanut lähteä heti joko kauppaan tai etsimään ravintolaa.

Talomme uima-altaan ja kesäkeittiön suunnasta.

Tässä tulee tämän blogin ehkä paras vinkki: ihmiset, jotka laittavat talojaan vuokralle Airbnb:n tai Vrbon kaltaisten palvelujen kautta, tekevät usein myös suoria vuokrauksia, jos vain tajuaa pyytää. Meille talon omistaja tarjosi tätä vaihtoehtoa ihan itse. Ja kyllähän se kannattaa, koska samalla säästää monta sataa Airbnb:n komissioita ja palvelumaksuja. Allekirjoitimme siis lopulta paperit suoraan vuokraajan kanssa, mutta samoilla peruutusehdoilla ja siivouskin kuului diiliin. Ja koska olimme siirtäneet takuuvuokramme edelliseltä koronakesältä seuraavalle, omistaja antoi meille vielä tuntuvan alennuksen kokonaishinnasta. Lopulta unelmatalo oli vieläpä lompakonkin ystävä. Kyllä tätä kannatti parilla(kymmenellä) pizzalla ja rosé-viinillä juhliakin.

Ne järvet, ne järvet

Vaikka olen ehdoton meren ystävä, olen kuitenkin syntynyt Keski-Suomen järvimaisemissa, ja makeassa vedessä uimisella on vankka paikka sydämessäni. Siksi koin jotain vahvasti positiivista, kun eräänä päivänä kannoimme rantakassimme Lac de saint cassienin rantaan. Meiltä järvelle ajoi viitisen minuuttia, joten olimme jo muutamana päivänä katselleet sopivaa paikkaa vuokrata polkuveneet, mutta odottelimme arkipäivää. Viikonloppuna paikka oli aika täynnä paikallisia, mutta koska olimme juhannuksen jälkeisellä viikolla liikkeellä (kuten aina), arkipäivisin turisteja oli liikenteessä vain harvakseltaan, sillä Eurooppa ei lomaile meidän tapaamme heinäkuussa. Kesäkuun loppu ja heinäkuun alku on juurikin siksi ihan täydellistä aikaa lomailla Etelä-Euroopassa.

Pistimme autot rantaan parkkiin ja vuokrasimme pari polkuvenettä – sellaiset versiot, joissa on vesiliukumäki, joten veneet saattoi vaan pysäyttää keskelle mieletöntä järvimaisemaa ja polskia ja liukua niin kuin parhaimmassakin vesipuistossa. Jaksoimme kierrellä järveä pari tuntia, ja sitten oli pakko päästä laituriin syömään. Onneksi ranskalaisilla on tapana pitää yhdestä asiasta huolta: siitä että ruokaa on tarjolla ja että se on pääsääntöisesti hyvää. Toki Ranskassa ja Italiassa on se viehättävä (not) erityispiirre, että lounasaikaikkuna on klo 14 saakka, ja sen jälkeen harva ravintola tarjoilee mitään snacksejä kummempaa. Tähän poikkeuksen tekevät uimarantojen omat ravintolat, ja se osoittautui pelastukseksemme tälläkin kertaa. Ensimmäinen yritys mukavan näköiseen ravintolaan oli vesiperä: lounastarjoilu oli loppu, mutta kivenheiton päässä rannalla oli oikein kiva katuruokatyyppinen ravintola, josta sitten jokaiselle löytyi jotakin.

Ja vaikka helposti kuvittelee, että koko polkuveneellä järvellä vietetyn päivän jälkeen lapset eivät enää jaksaisi uida, on väärässä. Kun palasimme talolle, aloitimme oman mantramme: swim, make pizza and repeat. Hatunnosto miehille, jotka sinnikkäästi hioivat myös taikinan koostumusta ja kohotusta huippuunsa ilta toisensa jälkeen.

Montauroux ja Callian – maaseudun pikkukaupunkien loputon charmi

Jokainen Etelä-Ranskaa kiertänyt tietää sen tunteen, kun maaseutua ajellessa tie kiemurtelee vähän väliä läpi toinen toistaan ihanampien, vanhoja, kapeita, kivisiä kujia täynnä olevien pikkukaupunkien, joiden kulman takaa voisi kuvitella löytävänsä Asterixin tai pöyhkeän aatelisnaisen kävelevän vastaan. Niin myös täällä. Talostamme ei ollut kävelymatkan päässä mitään ravintoloita, ja lähimmässä laaksossa oli vain suuri supermarketti ja pari boulangerie-patisserieta – mutta onneksi oli, jotta saimme helposti täydennystä kahdeksan hengen jatkuvasti loppuviin ruokatarvikkeisiin. Yhdessä ulkona syöminen on kuitenkin reissujen iso ilo, ja siksipä jaksoimme ajella kymmenen minuutin verran Callianiin tai Montauroux’iin illalliselle aina silloin, kun pizzauunilla oli välipäivä.

Molemmissa kaupungeissa oli niin historiallista nähtävää, Callianissa muun muassa hieno linna kaupungin korkeimmalla kukkulalla, mutta illallispaikoista Callian vei ehdottomasti voiton. Sen keskellä, ikivanhan kirkon kupeessa oli tunnelmallinen aukio, jonka keskellä seisovan, valtavan puun alla levittyivät muutaman ravintolan pöydät. Kaupunki oli juuri vapautunut koronasuluista, joten tuntui, kuin kaikki olisivat nauttineet yhdessä illastamisesta tavallistakin enemmän. En tiedä, johtuiko se juuri tästä, vai onko kyseessä jatkuva tapa, mutta iltaisin aukion ympärillä olevat kadut suljettiin liikenteeltä, ja koko keskusaukio oli yksi suuri ulkoilmaravintola. Siellä mekin illastimme useamman kerran, ja osasimme viimeisillä kerroilla jo pyytää pöytää puun alta, suihkulähteen vierestä. Lapset jaksoivat kiipeillä puun ja lähteen ympärillä ruokaa odotellessa, ja me nautimme – ai että todellakin nautimme – koronan jälkeen elämästä, lämmöstä, illoista puun alla hyvän ruuan ja viinin äärellä. Kenties juuri tästäkin syystä tällä matkalla on erityisen lämmin paikka muistoissani.

Ranskan Rivieran rantakaupungit

Talomme sijaitsi siis 20 minuuttia Cannesista ja puolisen tuntia Nizzasta. Ajelimme siis muutamana päivänä viettämään rantapäivää meren äärelle Cannesiin ja Saint-Raphaëliin. Kuitenkin kaikkien vilpitön mielipide oli se, että niissä huokui enemmän turismi ja raha, ja vähemmän aito tunnelma. Myös hinnat olivat huomattavasti korkeammat kuin omilla kulmillamme.

Vaikka pitää varmaankin myöntää, että puitteiden ollessa niin mahtavat vähän kaikkialla, oli helppo olla jopa nirso, ja jos olisimme vaan päättäneet vuokrata villan jostakin näsitä rantakohteista, olisimme viihtyneet vallan mainiosti. Väitän silti, että nyt viihdyimme vielä paremmin. Cannesin kupeesta löysimme ihanan pikkurannan vanhan linnan vierestä, ja lämpimässä meressä, keskiaikaisen linnan ääressä kelluessa saattoi vaan taas nipistää itseään, että kaikenlaisia kokemuksia voikin tulla vastaan, ja pitää ola niistä hurjan onnellinen. Tietysti olin, kaikki me olimme, mutta silti omalle talolle palaaminen, porealtaassa hetken hengähtäminen ja pizzauunin lämmittäminen oli parempaa, kuin miljonäärien täyttämä Cannes Maserateineen ja Ferrareineen.

Viimeisenä, muttei vähäisempänä – viinitilat ja Provencen rosé

Talomme omistaja oli antanut meille ohjeet viinitilavierailulle jo sähköpostitse ennen kuin saavuimme. Tiesimme, että viinitila sijaitsi vartin ajomatkan päässä, ja tiesimme, että keittiössämme oli viiden litran kanistereita, joissa oli viinitilan logo, ja niiden kanssa piti vain mennä paikan päälle pyytämään täyttöä. Sitä emme tajunneet, että kanisterit olivat viisi litraa. VIISI. Ja kun vihdoin teimme viinitilavierailun reissun puolessa välissä, emme myöskään hoksanneet, että neljän aikuisen oli kohtalaisen mahdoton tuhota viittä litraa (erinomaista) roséta jäljellä olevien päivien aikana, vaikka sitä joisi heti aamukahvin kyljessä ja jatkaisi koko päivän. Tämä ei tietenkään myös olisi ollut loman kannalta kauhean kestävä ratkaisu, hih.

No, tämä kuitenkin tapahtui: ajoimme tilalle, kiertelimme siellä hetken, ostimme myymälästä pulloissa olevaa viiniä – sitä vähän parempaa – tuliaisiksi ja pyysimme kanisterimme täyteen paikallista rosé-viiniä. Hanoissa olisi ollut myös punaista ja valkoista, mutta koska Provence, siksi rosé. Hämmästykseni kotona oli kaksijakoinen: ensinnäkin viini oli i-ha-naa, ja peittosi mennen tullen monet Alkon reilun parin kymmenen euron pullot. Ja toisekseen kuitin tutkiminen paljasti, että tuo kyseinen viiden litran kanisterin täyttö oli maksanut huimat KOLME euroa. Se on halvempaa, kuin viiden litran kanisteri vettä. Ja vaikka kuinka yritimme arvostaa tuota ihanaa juomaa ja nauttia sitä niin paljon kuin loma salli, viimeiset lasilliset menivät valitettavasti viemäriin lähtöpäivänä. Vähän se kyllä sattui sydämeen.

Onnellinen perhe, Teinin ilmeestä huolimatta :)

Mutta siis tämä matka tiivistettynä: yksi parhaimmista. Jätin kertomatta päivittäiset leivosten haut leipomoista (suklaa-éclaire on oma suosikkini), paikallisten supermarkettien käsittämättömät yrtti- ja kasvisvalikoimat, loputtomat grillausmahdollisuudet tuoreiden kalojen ja lihojen muodossa, mainitsinko jo leivokset?, ja tietenkin hitaat, pitkät illalliset.

Ranskalla on erityispaikka sydämessäni. Miksi, siitä voin kertoa joskus myöhemmin. Mutta se paikka kyllä vahvistui tämän loman ansiosta hiukan lisää.