Unawatuna – mieletön Airbnb-löytö ja häänäyttämö

Weligamasta siirryimme rantaa pitkin pohjoiseen, Unawatunan pikkukaupunkiin, joka oli kivenheiton päässä historiallisesta Gallen linnoituskaupungista. Unawatunassa oli tarkoitus paljastaa suuri salaisuus: syntymäpäiväjuhlien sijaan tarjolla olikin hääjuhlat.

Tämän suuren huijauksen mahdollisti se tosiasia, että täytin tuona talvena pyöreitä vuosia, eli kyseessä oli 40-vuotissyntymäpäiväni. Syksyllä olin alkanut kysellä reissuporukoiltamme, kiinnostaisiko lähteä juhlimaan vanhenemistani jonnekin lämpimään, ja pikkuhiljaa meille oli alkanut muotoutua tämä porukka kasaan. Kaikkia kiinnosti Sri Lanka, koska siellä voi sukeltaa, surffata ja snorklata. Lisäksi se oli kuulemamme mukaan edellisvuosien aikana kehittynyt turismin suhteen sen verran, että kunhan ei ihan pienimpiin paikkoihin menisi, pienten lastenkin kanssa oli mahdollista olla ihan kelvollisten palveluiden äärellä. Ja sitten tietenkin päädyimme piskuiseen Weligamaan esittämään täipantomiimia apteekin tädille (kuten edellisessä blogissa kerroin), mutta muutoin isompien kauppojen valikoima ja kuljetusten varaaminen oli jopa huomattavasti helpompaa kuin Balilla. Toki lapsetkin olivat vuoden vanhempia, ja kaikki sen kautta hivenen leppoisampaa.

Pieni (jep jep) villamme Rumassala-kukkulalla Unawatunassa

Koska oli kyseessä syntymäpäiväni (ja häidemme) näyttämö, olin satsannut tämän paikan valintaan ehkäpä eniten. Ja tiesin toki varanneeni ison villan, mutta en todellakaan tiennyt varanneeni pientä hotellia henkilökuntineen ja kattouima-altaineen vain meidän porukallemme. Joten kun tulimme villallemme, seisoimme pihassa suu auki, ja kuvittelimme tulleemme väärään paikkaan. Mutta todellisuus oli siis tämä:

Maisema villan kattoterassin uima-altaalta.

Sisääntulokerroksessa sijaitsi iso olohuone ja ruokailutila, siis pieni ravintola ja ravintolan keittiö, jossa oli koko ajan henkilökuntaa valmiina tekemään meille tilauksesta ruokaa – maksua vastaan toki. Aamiainen kuului muistaakseni villan hintaan. Mutta ruokaa sai mihin tahansa aikaan, ja kaiken sai valita keittiön menusta. Lisäksi keittiössä sai säilyttää omia juomia jääkaapeissa, koska maan tavan mukaan ravintoloissa ei tarjoiltu alkoholia. Toki he hakivat pyynnöstä sitäkin tarjolle, mutta se laskettiin lähinnä samaksi, kuin meille kaupassa käymisen – vieraiden toiveiden täyttämistä. Ja he siis kävivät kaupassa pyynnöstä, se ei ollut vitsi.

Toisessa kerroksessa sijaitsivat huoneemme. Ne olivat isoja, siistejä hotellihuoneita, joissa oli oma kylppäri ja iso parveke merelle. Ja jokaisella oli tietenkin omaan huoneeseen avainen, kuten hotellissa kuuluukin olla. Teini nautti olostaan erityisen paljon, sillä hänellä oli oma huone ja king size -sänky, kun Minille oli vauvansänky meidän huoneessa.

Kolmannessa kerroksessa oli pieni sisäoleskelutila ja valtava kattoterassi, jossa oli sekä pöytiä ja tuoleja että uima-allas aurinkotuoleineen. Nälöala kattoterassilta merelle oli kertakaikkisen huikea. Kaiken lisäksi meitä melkein kiellettiin hakemasta alakerrasta mitään kattoterassille, jos olimme altaalla ja halusimme jotakin: meidän piti soittaa kelloa, ja henkilökunta toi meille, mitä milloinkin halusimme. Täytyy kyllä myöntää, että tuo oli meille aika usein jopa kiusallista, ja ihan mielellämme menimme itse hissillä hakemaan oluemme tai limumme, emmekä soitelleet kelloa ja juoksuttaneet henkilökuntaa. Toki illalla, kun lapset olivat nukkumassa ja kokoonnuimme katolle pelaamaan korttia (sitä pelattiin kyllä ihan joka ikinen ilta), kelloa taidettiin soitella useammin, koska kesken tiukan ristiseiskaturnauksen ei aina yksinkertaisesti ehtinyt juosta alas.
Olimme aivan häkeltyneitä: mikä mieletön Airbnb-villa!

Hääjärjestelyt Sri Lankassa

Olin aloittanut hääjuhlien suunnittelun kysymällä villan omistajalta, olisiko heidän mahdollista auttaa, ja onko villassamme puitteet järjestää tämän kokoiselle ryhmälle juhlat. Vastaus oli kyllä, ja päästyämme paikalle ymmärsin sen hyvin, sillä tietenkin hotellin henkilökunta teki mitä vaan maksusta, ja kattoterassi oli juurikin loistava juhlanäyttämö.

Sain siis valittavakseni erilaisia ruokalajeja ja menuja, joista sain poimia juhliin haluamani menun. Tavallaan oli huvittavaa ottaa listalle jälkiruokia, joista ei tiennyt mitään, mutta eipä nämä nyt millään muullakaan tavalla olleet mitenkään perinteiset hääjuhlat, joten kuului asiaan syödä paikallisten häiden tapaan. Lisäksi toivoin tarjoiluihin olutta ja kuohuviiniä, ja omistaja lupasi itse käydä pääkaupunki Colombosta hakemassa meille hyvää kuohuviiniä, koska sitä ei kuulemma paikallisista alkoholia myyvistä liikkeistä löytänyt. Toisin sanottuna kaikki kävi helposti, eikä hintakaan ollut päätähuimaava. Maksoimme 10 hengen juhlista ruokineen, juomineen, järjestelyineen ja tarjoiluineen jotakuinkin 600 €. Se oli pieni hinta kattoterassille luodusta tunnelmasta ja onnistuneesta yllätyksestä.

Juhlahetki auringonlaskussa

Juhlapäivänä muut tytöt olivat ensin järjestäneet minulle lahjan – koska olihan tietenkin syntymäpäiväni. Kävimme siis pitkässä hieronnassa ja kasvohoidossa ihanassa puutarhan kätköissä suojassa olevassa hoitolassa Unawatunan rannalla ja palailimme iltapäivästä hotellille. Tämän jälkeen vetäydyin Lenan kanssa huoneeseeni laittamaan tukkaa ja meikkiä. Olimme aikaisemmin Suomessa jo valinneet minulle hääpuvuksi sopivan rantamekon, ja aioin mennä naimisiin paljain jaloin – ihan niin kuin olin jo kauan sitten päättänyt. En ollut koskaan, tai ainakaan ikuisuuksiin, haaveillut kirkkohäistä.

Virallinen hääkuvamme - rantamekossa, paljain jaloin. Tietenkin.

Olimme sopineet tapaavamme kattoterassilla synttärijuhlaillallisen merkeissä siihen aikaan, kun aurinko alkoi laskea. Terassi oli katettu todella kauniisti, ja ilta oli juuri niin tunnelmallinen ja töydellinen, kuin olin hiljaa mielessäni toivonut. Kun ihmiset sitten saapuivat paikalle, alkoi heille pikkuhiljaa valjeta totuus. Teini sen puki sanoiksi: toinen meistä näyttää siltä, että on menossa naimisiin ja toinen baariin. Vaikea varmaan arvata, kumpi oli kumpi, jos minä olin pukeutunut valkoiseen mekkoon ja miehellä oli palmukuvioinen kauluspaita :D

Juhlat olivat ihanat, ja yllätys onnistui täydellisesti. Juhlimme häitämme juuri niin omannäköisellämme tavalla: menimme salaa naimisiin kavereiden kanssa paljain jaloin ja auringonlaskussa. Ihan parasta.

Jossakin vaiheessa iltaa taisimme soittaa vanhemmillemme ja kertoa uutiset, jotka otettiin iloisina ja yllättyneinä vastaan. Oma äitini taisi todeta jotakin sen suuntaista, kuin ettei hän oikein muunlaisia häitä minulta odottanutkaan.

Muutama sana Gallesta, Jungle Beachistä ja Sri Lankalaisesta ruuasta

Vietimme Rumassala-kukkulalla viisi päivää. Osan ajasta chillailimme vain villallamme, ja muutamana päivänä kävimme kiertämässä lähialueiden nähtävyyksiä ja rantoja. Kävelymatkan päässä meistä sijaitsi ehdottomasti vierailemisen arvoinen Jungle Baech, jossa vietimme yhden päivän koko porukalla. Pienimmät matkustajat olivat edelleen vaunuikäisiä, mikä ei tehnyt reissusta liian helppoa, sillä laskeutuminen rinteen alla sijaitsevalle rannalle oli rattaiden kanssa, noh, hikistä hommaa. Itse ranta oli kuitenkin sen arvoinen, sillä se oli kuin matkaoppaiden sivuilta repäisty unelma: kuvankaunis ranta, jossa pienen rantaravintolan muovimukidrinkit eivät maksaneet mitään, ruoka oli rantatyyliin halpaa ja hyvää, ja lapset nauroivat pienille apinoille, joille saivat syöttää minibanaaneja. Ja Thaimaan kokemuksistamme poiketen apinat olivat leikkisiä ja kivoja – eivät murhanhimoisia, varastelevia riiviöitä. Ylisanat sallittu tässä kohtaa. Koh Changin kokemus puistattaa vieläkin. Kirkas vesi oli niin houkutteleva, että lähdimme seuraavana päivänä Lenan kanssa kahdestaan snorkkelit kasseissa ihan vaan bongailemaan kaloja, ja siipisimpun eli leijonakalan nähtyämme istuimme onnellisina hetken rannalla muovimuki-mojitot kädessämme ja totesimme pitävämme Sri Lankasta.

Illalisille lähdimme useampana päivänä Galleen. Galle on portugalilaisten alun perin rakentama linnoitussatama, jonka viehättävä arkkitehtuuri ja värikäs katukuva olivat saaneet lopullisen muotonsa hollantilaisten valtakaudella, ja koko linnoituskaupunki on kyllä reissaamisen arvoinen. Eikä matka ollut paikallisilla tuktukeilla pitkä eikä kallis, ja kaiken lisäksi hassuilla ajoneuvoilla ajelu oli lasten mielestä melkein kuin huvipuistossa olisi. Galle on täynnä ihania ravintoloita, ja siellä söimmekin ehkä reissun parhaat ruuat. Kottu roti kuuluu omiin suosikkeihini. Se on srilankalainen versio pad thaista, eli paistettua paikallista ohutta leipää, joka on sekoitettu mausteisen kanan ja kasvisten kanssa. Curry-spydäri, voisi joku sanoa.

Ystävät, aina. Ja Bombay Brasserien keltaiset seinät.

Kenties ihanin ruoka meille tarjoiltiin kuitenkin tunnelmallisessa intialaisessa Bombay Brasseriessa Layn baan -kadulla. Paikka oli pieni, siellä oli kirkkaan keltaiset seinät, henkilökunta oli ihanaa ja paikallinen Rice and curry oli juuri niin monipuolinen, mausteinen ja kaunis kuin se parhaimmillaan on. Sri lankalainen ruoka saattaa tuntua tylsältä intialaiseen tai thaimaalaiseen verrattuna, mutta oikeissa käsissä se on todella herkullista. Annos koostuu pienistä annoksista erilaisia curryjä, pikkelöityjä kasviksia ja erilaisia maustekastikkeita, kuten kookos-sambalia ja muita makeantulisia sooseja, ja kaikkea sekoitetaan tietenkin riisiin. Itse en ole koskaan ollut Intiassa, jonka ruokaa Mies aina ylistää. Minulle Sri Lankan curryjen valikoima ja erilaiset variaatiot olivat kyllä aivan mieletön makumatka omanlaiseensa kulinaariseen ulottuvuuteen.

Viimeinen paikka Unawatunan rannoilla

Kun muut palasivat Suomeen, me kaksi lapsiperhettä jäimme vielä hetkeksi Unawatunan toiselle laidalle, josta meillä oli Airbnb:stä pienempi villa vuokrattuna. Ja myös se yllätti monella tavalla positiivisesti. Vaikka se sijaitsi todella syrjässä, rantakadun viidakon puolella, eikä sinne todellakaan löytänyt pimeällä ilman taskulamppuja, oli paikka pieni paratiisi. Pihapiirissä käveli riikinkukkoja, omalta uima-altaalta oli ihana näkymä yli riisipeltojen, ja mikä parasta, tähänkin villaan kuului henkilökunta. Kuten edellisessäkin paikassa, myös täällä henkilökunnan työkuvaan kuului esimerkiksi pestä pyykkiä pyydettäessä – ilman lisämaksua.

Tässä talossa kaksi nuorta miestä hoiti meille pyykit, ruoat, kaupassa käynnit ja siivoukset. Kaiken lisäksi ruoka oli aivan erinomaista, eikä maksanut meille mitään muuta kuin valmistukseen tarvittavat raaka-aineet. Saimme edellisenä iltana kertoa, mitä ja koska halusimme seuraavana päivänä syödä, ja samalla kun he kävivät kaupassa, he toivat kaiken muunkin, mitä kaupasta piti hakea. Pienten lasten kanssa matkustaessa tämä toi lomaan ylimääräistä yllätysrentoutta, joka kyllä tuli täysin tarpeeseen.
Ehdimme viimeisinä päivinä vielä Galleen, muutamalle uudelle rannalle ja tietenkin ottamaan veru instagrammable kuvia kuuluisalla palmulla Dalawella-rannalla, joka oli kävelymatkan päässä taloltamme.

Kaiken kaikkiaan Sri Lanka yllätti positiivisesti. Toki kaiken alkoholin hakeminen erikseen siihen tarkoitetusta kaupasta toi pientä lisätwistiä, mutta henkilökunta hoiti senkin suurimmaksi osaksi meidän puolestamme. Kerran unohdin tilata valkoviiniä illalliselle, ja kävin hakemassa sen itsekseni skootterilla paikallisesta Alkosta. No, ensinnäkin nainen, yksin, skootterilla, alkoholiostoksilla – se ei aiheuttanut paikallisissa liian monia hymyjä. Mutta sain homman hoidettua, enkä lähtenyt tekemään samaa uudestaan. Tuon voisikin mainita paikan ainoana todellisena miinuksena: naisten asema kulttuurissa tulee edelleen monessa kohtaa läpi, ja tietenkin se suomalaisena kirpaisee. Tasa-arvo, jota tavallaan pitää itsestäänselvyytenä, ei todellakaan ole sitä kaikkialla.

Ihania rantoja, upeita villoja ja hyvää ruokaa – siitä oli meidän Sri Lankamme tehty. Ja tietenkin häät auringonlaskussa. Ehkä se teki kaikesta hitusen ikimuistoisempaa – parhaassa seurassa tietenkin.