Matkaan lähtö ja loputon matka Phuketiin

Miltä nyt tuntuu? Hassulta. Hienolta. Hivenen ontolta. Jännältä. Mahtavalta.

Matkustuspäivät ovat aina hullun raskaita, mutta tämä oli yksi raskaimmista. Lentomme Bangkokiin oli jotenkin hassuun aikaan, mikä kai johtuu Ukrainan sodasta ja sen myötä pidentyneestä lentoreitistä ja -matka-ajasta. Joka tapauksessa lento lähti jo kahdelta iltapäivällä. Aikataulun mukaan se oli perillä Bangkokissa aamulla klo 6:30, mutta oikeasti lähtöajassa se tarkoittaa 1:30 yöllä. Toisin sanottuna olisi saatava unta tosi aikaisin, jos meinaisi nukkua edes vähän koneessa. Ja meidän perheemme on tunnetusti yökukkumisen mestari, joten näin tässä jo ennalta vaaran merkit. Yritin taklata tilannetta päätöksellä herättää lähtöaamuna kaikki ajoissa, tyyliin viideltä, että väsymys tulisi aiemmin. Mutta kuinkas sitten kävikään…

Painajaisten lento (tai lennot, tai jotain sinne päin)

Suunnitelmani aikaisemmin heräämisestä olisi toiminut loistavasti, ellen itse olisi pyörinyt hereillä osittain varmaan lähtöjännityksen ja osittain Miehen kuorsauksen takia pitkälle yöhön. Kahden jälkeen katsoin kelloa ja totesin, etten todellakaan voi herätä viideltä. Lopulta kello soi 6:15 ja siinä kohtaa olin nukkunut joitakin tunteja. Sillä siis lähdettiin maailman ympäri.

Kentällä kaikki meni paremmin kuin hyvin, ei ruuhkaa missään, mutta kun nousimme koneeseen ja löysimme omille paikoillemme, näin heti takanamme pariskunnan ehkäpä yksivuotiaan tai jopa vähän pienemmän lapsen kanssa. En kuitenkaan huolestunut liikaa, sillä olimme itse olleet tuo pariskunta monta kertaa aiheuttamatta varsinaista haittaa ympäristölle. Olenkin monesti sanonut kavereilleni, että vauvat ovat helppoja matkustajia. Lentokoneen tasaisessa huminassa ne vaan nukkuvat - ja syövät - vähän ihmettelevät ja taas nukkuvat. Mutta eivät suinkaan kaikki.

Tästä lähdetään, takaisin tullaan maaliskuussa, jos kaikki menee hyvin.

Kun sitten ruoka oli syöty ja matkustamon valot himmennetty yömoodiin, itseäni alkoi väsyttää vaikka kello oli lähtöaikaa seitsemän kahdeksan välissä. Aloin uskoa, että suunnitelmani toimi, kun Mini kaivautui nukkumisasentoon ja Teinikin alkoi pistää piirrustuskamoja pois. Kymmenisen minuuttia hiljaisuutta kului, ja olin juuri nukahtamassa, kun se alkoi - vauvashow, eikä mikään hiljainen sellainen. Emme siis nukkuneet, kukaan meistä, koko lennolla. Yritimme kyllä loppuun saakka, mutta takaamme kuulunut itku esti sen tehokkaasti.

Toisaalta en ollut rauvoissani, vaan tunsin ärsyyntymisen yli empatiaa: tuon vauvan vanhemmille lento oli tuplasti kurjempi kuin meille.

Suvarnabhumilla seikkailu, melkein taas juostiin

Meidän lentomme siis laskeutui aamulla kuuden aikaan. Kaverimme lapsineen viettää kanssamme suurimman osan Thaimaan osuudesta, ja saapui kolme tuntia meidän jälkeemme, joten olimme päättäneet odottaa häntä ja jatkaa samalla lennolla Phuketiin. Kolme tuntia oli jo alkuunkin pitkä aika, mutta ilman sekuntiakaan unta, se tuntui vielä puuduttavammalta. Kaiken lisäksi kaverin lento oli puoli tuntia myöhässä, joten odotus tuntui piiiiiitkältä. Onneksi Mini toimi, kuten kuka tahansa kunnon reissaaja, ja käytti odotteluajan hyödykseen nukkumalla. Me muut taistelimme hereillä kahvin voimin, ja olimme päättäneet nukkua lyhyen lennon Phuketiin vaikka väkisin, vaan kuinkas sitten kävikään, sen kerron kohta.

Pikkureissaajan välilepo lentokentän kahvilassa.

Mutta ensin Muutama sana AirAsiasta. Se n kelpo halpalentoyhtiö, mutta koska halpalentoyhtiöt ovat nimensä mukaan halpoja, niihin liittyy aina joku juju. Tällä reissulla lupaan paljastaa ne jujut, koska saan ihan varmasti selville jokaisesta käyttämästämme sellaisen. Toisin sanottuna yksittäinen lippu AirAsialla on halpa, mutta kuten kaikilla, lisälaukut maksavat. Olin sitä varten varannut kokoonpanollemme kolme ruumaan menevää laukkua. Ja meillä oli kolme ruumaan menevää laukkua, mutta tiukka ohje oli, että vain yksi käsimatkatavara per matkustaja. Meillähän oli niitä lukuisia ylimääräisiä, isompia ja pienempiä. Ajattelin, että joudumme takuuvarmasti maksamaan jotain tästä määrästä matkatavaraa. Vaan ketäänpä ei kiinnostanut käsimatkatavaroiden määrä tai paino. Mutta mistä AirAsia on tarkka, on ruumaan menevien laukkujen paino. Painoksi on määritelty 15 kg/laukku. Meidän laukkumme painoivat 18-19 kg jokainen, joten n. kymmenestä lisäkilosta saimmekin sitten maksaa ylimääräisen laukun verran. En tiedä, kuinka tarkkoja he olisivat tuosta olleet, jos liikakiloja olisi ollut yksi tai kaksi, mutta kymmenestä jouduimme maksamaan lisämaksun, maltillisen tosin, vain 12 euroa.

Hatunnosto pikkumatkaajalle, joka jaksoi lähes ilman ruokaa ja unta koko pitkän matkan kiukkuamatta.

Mutta sitten se lento, joka oli nopea ja mukava, ja ai että sen aikana olisi saanut otettua tehokkaat päiväunet, ellei… takanamme olisi istunut ihana italialainen mies, joka kuunteli aivan täysillä jotakin hassunhauskaa italialaista huumoriohjelmaa youtubesta. Siis aivan täysillä. Joten en sitten nukkunut koko päivänä.

Ruuhkassa Rawaille

Olin varannut meille etukäteen taksin Rawaille Etelä-Phuketiin, sillä ounastelin, että olisimme todella väsyneitä, emmekä halunneet lentokentällä metsästää taksia, koska eletään sellaista sesonkiaikaa juuri uuden vuoden alla, että pari muutakin ihmistä suuntaa siihen aikaan Phuketiin. Kaiken lisäksi mielestäni on aina yhtä hupaisaa, kun joku mukava hymyilevä kuski on nimikyltin kanssa vastassa, hih. Mutta nytpä tilanne oli se, että lapset eivät kauhean mainittavasti syöneet lennolla. Aamiaiseksi he söivät croissantit kentällä, ja sen jälkeen meidän oli tarkoitus vetää ravitsevaa burgeria kentällä, koska lomalla on ok syödä välillä roskaruokaa (ja on kotonakin toki), mutta koska kavereiden lento oli myöhässä, ja laukun punnitsemisiin ja muihin sellaisiin kului kohtuuttomasti aikaa, emme halunneet jäädä syömään ennen turvatarkastusta, koska sen kestoa ei voi koskaan ennakoida, eikä lennolta nyt haluttu myöhästyä. Mutta olin tyystin unohtanut, ettei Phuketin kotimaan terminaalissa ole ravintolan ravintolaa. Eli emme syöneet lounasta ennen lentoa, vaan teimme odotellessa piknikin kaikista jäljellä olevista sipseistä, pähkinöistä, välipalapatukoista ja suolakekseistä.

Ruuhkassa, mutta hyvällä fiiliksellä.

Ajattelimme, että syödään sitten Phuketin päässä. Mutta unohdin myös sen, ettei Phuketin kentällä ole mitään kioskia kummempaa… joten jouduimme pyytämään taksikuskia pysäyttämään meidät jossain, mistä saa jotain nopeaa ruokaa. Ja taksikuskin valinta oli luonnollisesti Seven eleven, josta saa kamalia valmisburgereita ja muita epäilyttäviä valmiiksi pakattuja pikaruokia. Kuskilla oli kiire seuraavalle keikalle, ja ruuhka Rawain suuntaan oli aikamoinen. Mutta kun nälkä on riittävä, sekin käy, ainakin kaikille muille paitsi minille ja Teinille. Meidän lapset siis söivät käytännössä ruokaa ensimmäisen kerran illalla seitsemän aikaan, kun olimme saaneet tavarat purettua ja itsemme läheiseen ravintolaan.

Näkymä keittiön ikkunasta.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Illalla nukahdimme kaikki ennen yhdeksää, ja minä heräsin 12 tunnin yöunien jälkeen ennen yhdeksää. Laittelin aamupalaa muille ja tutkailin ympäristön karttaa, latasin paikallisen Woltin ja kun muut heräilivät ennen yhtätoista, oli aamiaiset kokattu ja kaikki tarpeellinen tieto paikasta googlattu. Siitä olikin sitten hyvä lähteä ensimmäiseen lomapäivään – levänneenä ja ihanassa asunnossa, kattouima-altaan äärellä. Siitä lisää seuraavassa blogissa.