Barbados, hullun kallis surffaajan unelma

Karibian kierroksen valmistelut

Mistä muusta ihminen aloittaa matkaboginsa kuin Barbadoksesta? Moni kuvittelee, että jos on käynyt Barbadoksella, on käynyt paratiisissa, eikö? Rihannakin on sieltä kotoisin, voiko olla parempaa paikkaa? Noh, Barbados… En edes tiedä mistä aloittaisin, paitsi siitä, että rahat loppuivat kesken. Mutta ennen sitä, kerrotaanpa taustat.

Tällä matkalla mukana oli kolme pariskuntaa, eli kuusi aikuista. Ajankohta oli vuosi 2015. Lapsia porukasta oli vain minulla, nykyinen teinini nimittäin. Minun tyttärilläni kun on eri isät, ja sittemmin kuvioihin astuneesta ministä ei ollut vielä tietoa tuolloin. Teini oli kotona isänsä kanssa.

Aloitimme matkan valmistelun hauskalla illalla kuudestaan matkaan lähtevien kesken. Olimme päättäneet, että kohde tai kohteet olisivat jossakin Karibian, Väli-Amerikan tai pohjoisen Etelä-Amerikan suunnalla. Jokainen meistä oli saanut valmisteltavaksi esittelyn kahdesta tai kolmesta maasta teemalla ”Miksi menisimme juuri sinne”. Ilta oli ratkiriemukas, koska esittelyihin liittyi kansallisdrinkkien valmistamista, nukketeatteria (Hondurasin vaaroista) ja monia muita hienoja yksityiskohtia mahdollisista matkakohteista. Hylkäsimme monta. Aruba, liian tylsä. Kuuba, liian hankala. Dominikaaninen tasavalta, liian en edes muista mitä. Lopulta meillä oli kolme kaikkien mielestä potentiaalista kohdetta. Nicaragua, koska se jotenkin kiinnosti kaikkia. Trinidad ja Tobago, koska sen elämäntapa kuulosti kokemisen arvoiselta, ja Barbados, koska porukassa oli monta surffaajaa. Näistä reissukohteeksi lopulta valikoitui kaksi viimeistä, ja asian ratkaisi Condor-lentoyhtiö, jonka erittäin edulliset liput kiertomatkalle Helsinki-Barbados-Trinidad ja Tobago-Helsinki olivat ohittamattomat. Palaan Trinindad & Tobagoon seuraavassa luvussa, mutta kyseisessä saarivaltiossa käytetty termi liming kertonee paljon sen meiningistä.Liming tarkoittaakin internetin mukaan: “It's chilling out, relaxing, hanging out with friends for no reason other than to enjoy each other's company. There's a fine line between liming and partying.” Joten, let’s lime then.Lähdetään kuitenkin ensin Barbadokselle.

Päiväkahvimaisemia Bajan style

Tervetuloa Barbadokselle

No niin, hypätäänpä koneeseen ja matkataan Frankfurtin kautta Barbadokselle. Condorin lento oli yllättävän hyvä ollakseen täysiveristen lentoyhtiöiden halpa pikkuserkku. Tuolloin laukut ja ruuat kuuluivat hintaan; tänä päivänä ja tämän päivän lentoyhtiöiden toimintamallien mukaan ei. Mutta hinnat ovat edelleen matalat, eivätkä kaikki hakusivustot listaa Condoria jostain syystä. Kannattaa siis kurkkia suoraan yhtiön sivuilta. Sieltä mekin aikoinaan lennot buukkasimme.

Koska meitä oli reissussa kuusi, emmekä halunneet hotellia (koska hinnat olivat hirvittävät), aloimme etsiä vuokrataloa. No, niitä Barbadoksella oli ihan reippaasti tarjolla, ja päädyimme vuokraamaan silloisen Homeawayn, nykyisen Vrbon kautta kolmen makuuhuoneen huvilan, jossa oli oma uima-allas. Omistaja oli taidetta rakastava britti, joka oli innoissaan majoittamassa kuutta suomalaista, etenkin kun kuuli, että minun parempi puoliskoni on työnimikkeeltään designer. Ja talo olikin sen näköinen, että omistajalla oli silmää estetiikalle. Upeista tiloista huolimatta asuminen oli suhteellisen edullista, eikä yö maksanut edes sataa euroa yö per pariskunta. Syy löytyi vähän syrjäisemmästä sijainnista ja siitä, ettei talossa ollut ilmastointia, mutta kumpikaan ei häirinnyt: meillä oli käytössä surffipaku, johon mahtui helposti kuusi ihmistä ja pari surffilautaa, ja sillä pääsi 20 minuutissa melkein mihin vaan, ja talo sijaitsi korkealla rinteellä rannan yläpuolella, jossa tuuli koko ajan. Hyvin hyttysverkotetut ikkunat pystyi pitämään yöllä auki ja huoneet pysyivät mukavan viileinä. Harmi vaan, että talo ei enää ole näköjään vuokralla vaan myynnissä. Jos joku innostuu sijoittamaan villaan Barbadoksella, tässä hyvä vinkki :)

Mikäs tässä, muina pariskuntina Barbadoksella.

Mutta sitten Barbadoksesta kolme asiaa: hintataso, surffaus ja Oistins Fish Fry

Hinnat: tiesimme, että Barbados on kallis. Emme tienneet todellakaan, kuinka kallis. Jos lähdetään siitä, että asuimme paikallisen asutuksen keskellä ja ostimme ruokatarvikkeet paikallisten käyttämästä kaupasta, kaikki muu oli kalliimpaa kuin Suomessa, paitsi rommi. Kuuden ihmisen aamupalatarpeet, siis ihan normaalit tarpeet kananmunineen, leipineen ja juustoineen, saattoivat maksaa 400€. Viikossa oli kulunut se määrä rahaa, jota olimme kaavailleet kahdelle viikolle. Ulkona emme tainneet syödä ravintolassa kuin kerran tai kaksi. Muuten kokkailimme kämpillä tai ostimme katukeittiötä, joka kyllä oli hyvää, jos pitää perus karibialaisesta ruuasta: riisiä, jotain kalaa ja kasviksia makeantulisessa kastikkeessa. Sellaisen annoksen saattoi löytää parilla eurolla, kun tiesi mistä etsiä – eli ei turistien kaduilta.

Mutta rommi, se oli halpaa ja hyvää. Yritimme päästä Mont Gay -rommin tislaamolle, mutta juuri sinä päivänä kun tämä mahtui ohjelmaan, tislaamo oli kiinni. Päädyimmekin silloin ajelemaan ympäri saarta, ja se on ihan toinen tarina.

Maisemakierroksella.

Surffi: No niin, kuten jo mainitsin, Barbados valikoitui kohteeksi ensisijaisesti surffin vuoksi, mutta halvat lennot viimeistelivät päätöksen. Mutta koska tämä reissu tapahtui heinäkuussa, Karibian aallot eivät ole kesäaikaan kaikkialla surffille suosiollisia – Barbadoksella kuitenkin ovat. Ja itsehän en siis ollut surffannut koskaan. Porukan pojat kyllä ja ahkerasti, ja kaksi heistä lähtikin reissuun jo viikon muita ennen, eli hyvät spotit oli löydetty ja testattu etukäteen.

Itse kuvittelin jo mielessäni instaavani itsestäni videoita, joissa sulavasti laskettelen aaltoja pitkin aurinkoisella rannalla tukka suolasta takussa, ja sitä kuvaa pidin mahdollisena siihen sekuntiin saakka, kun astelin veteen ensimmäistä kertaa lautani kanssa. Kävi kuitenkin toisin.

Koska aallot olivat kai jotenkin laiskat (näin paikalliset surffarit kuvailivat), oli laudan oltava iso. Oma pituuteni on 156 cm ja painokin alta 60 kg, joten iso lauta, surffitermein lonkkari, tuntui aivan jättimäiseltä. Ensimmäinen haaste olikin oppia makaamaan sen päällä ja melomaan aallon läpi pisteeseen, jossa jäädään odottelemaan oikeaa hetkeä lähteä liikkeelle ja yrittää ottaa aalto kiinni. Ensimmäisen tunnit yritin tajuta, miten minä vin lautaa, eikä lauta minua. Porukan pojat olivat neuvoneet tekniikkaa ja mukavasti jeesasivat vedessä, mutta tunnissa käsivarret olivat siitä kauhomisesta ja melomisesta niin poikki, että en olisi pystynyt nostamaan maitopurkkia. Ja sitten olisi pitänyt vielä surffata. Tuli ensimmäinen aalto – jota en saanut kiinni, ja pyörin pesukonemyllyssä aalloissa rantaa kohti, vain tehdäkseni saman urakoinnin uudestaan takaisin odotuspisteeseen. Ja toistin saman ehkä 30 kertaa päivän aikana. Omin avuin en olisi päässyt aallon tai laudan päälle kertaakaan, mutta ihana ystäväni Jake katseli räpiköintiäni aikansa, ja muutaman aallon kohdalla tuuppasi kiltisti vauhtia lautaani, niin että pääsin edes vähän aallolle, ja jopa jaloilleni laudalle. Luojan tähden miten vaikeaa puuhaa! Ensimmäisen surffipäiväni jälkeen kropassani ei ollut paikkaa, johon ei olisi sattunut, tai jossa ei olisi ollut hiekkaa, mukaan lukien nenä, korvat, suu ja silmät. Mutta ranta oli kaunis, aallot aloittelijallekin jotenkin siedettäviä ja vesi lämmintä. Illalla rommi maistui harvinaisen hyvältä. Ja vaikka olin pukeutunut surffipaitaan ja hinkannut kaikki mahdolliset näkyvät paikat sinkkivoiteella, jonka ei pitäisi päästää läpi aurinkoa, en muista koskaan polttaneeni pakaroitani yhtä pahasti. Kertonee siitä, että mahallaan laudan päällä tuli vietettyä aika monta tuntia vain meloessa kohti otollista kohtaa odottaa aaltoa, tai ihan vaan väsymyksestä laudan päällä lepäillessä ennen seuraavaa pesukonetta. Ensimmäisen päivän arvosana itselleni näissä hommissa oli aika surkea. Mutta päätin olla kuten kuka tahansa sinnikäs opettelija ja kiivetä laudalle uudestaan seuraavana päivänä. Sen seuraukset jäädyttivätkin sitten surffihaaveeni loppulomaksi: heti ensimmäisessä pesukonemyllyssä sain laudasta niin pahan iskun ranteeseeni, ettei se viikkoon taipunut ja muistutti halkoa. Luovutin. Mutta nälkä jäi. Ei kai se niin vaikeaa voi olla, ettei sitä voisi oppia? Instagram jäi kuitenkin surffin osalta tyhjäksi.

Surffipakun tunnelmia

Asia, joka pitää kokea: Oistins Fish Fry

Etujoukkomme olivat ensimmäisen viikkonsa aikana kuulleet ja testanneet Barbadoksen kuuluisan perjantaitradition, eli Oistins Fish Fryn. Mikä ihme se sitten on? No, kiteytettynä perjantaimarkkinat, joissa syödään kalaa, juodaan rommitoteja ja tanssitaan. Oistins on torialue, johon perjantaisin ilmestyy kymmeniä pieniä kojuja. Niissä myydään friteerattua kalaa, montaa eri versiota, ja jokaisen kalan kylkeen tulee kojun oma rommitoti. Kuten Karibialla yleensä, joka suvulla, perheellä tai ihmisellä on ihan oma suosikkireseptinsä, joten rommitoteja voi oikeasti maistella. Kahta samanlaista en viikon aikana juonut. Iltaa kohden syöminen vähenee ja tanssi lisääntyy. Alueella on yksi lava, jossa oli esiintyjiä, mutta joka myös väliaikoina täyttyi tanssijoista – kuten myös kaikki pöydät pimenevässä illassa. Tähtikirkas yö, herkullinen kala ja musiikki, tanssi ja nauru olivat jotain aika uskomatonta. Tässä kohtaa aloin ymmärtää, mikä Karibiassa kiehtoo ja kutkuttaa. Tunnelmassa ei ollut mitään pelottavaa, ei tunkeilevaa, ei huonoja fiiliksiä. Ihmiset tulivat syömään, juomaan, viettämään aikaa yhdessä – ja tanssimaan. Jos jonkun asian haluaisin Barbadokselta elää uudestaan, se olisi juurikin Oistins.

Bonusvinkki: Hunte’s Gardens

Hunte’s Garden - kuin Liisana ihmemaassa.

Hunte’s Garden oli ehdottomasti hymyn arvoinen paikka.

Barbadoksella ei ole paljon nähtävää, ollaanpa nyt rehellisiä siitä. Saari on lähtökohtaisesti karu, ja sen parasta antia ovat surffirannat. Mutta poikkeuksen teki Huntes Gardens, joka yllätti. Oikeastaan emme tienneet mitä odottaa, kun ajelimme sinne eräänä päivänä. Olimme lukeneet, että keskellä saarta on jonkinlainen luonnonpuisto tai puutarha, mutta paikka oli kohtalaisen tajunnanräjäyttävä. Paikka mainostaa itseään lauseella ”The most enchanting place on earth”, mikä on ehkä aavistuksen liioittelua, mutta ei kaukana. Paikan tarina on mielenkiintoinen. Anthony Hunte on paikallinen mies, joka on saanut rakkauden puutarhoihin ja kasvillisuuteen kotoaan. Tästä voit lukea lisää esim. täältä.

Saapuminen Hunten puutarhaan on upea. Alue on ikään kuin laaja vajoama, johon Hunte on alkanut pala palalta rakentaa puutarhaansa, ja se on satumainen. Pienen päärakennuksen ympärillä soi klassinen musiikki ja koko rakennus ympäristöineen on kuin astuisi epätodelliseen, lumottuun uneen. Ja sitten se puutarha: loputtomia kujia, polkuja ja aukioita, jotka ovat kuin Liisa ihmemaassa -kirjasta. Missä tahansa oksalla voisi kuvitella näkevänsä virnukissan (vai mikä sen hassun kissan nimi onkaan), ja toinen toistaan mielettömämmät osat puutarhaa vain jatkuvat joka kulman takana. Kävelimme puutarhojen läpi rehellisesti suu ja silmät selällään ihmetyksestä. Tuntien vaeltelun jälkeen istuimme päärakennuksen pienessä ravintolassa, jossa mille tietenkin tarjoiltiin talon rommitotia. Se yhdistettynä lintuihin, tuoksuihin, väsyneisiin jalkoihin ja kaikesta visuaalisesta ilotulituksesta ihmeissään olevaan mieleen oli kuin olisi istunut hetken keskellä paratiisia. Mieletön kokemus, ja todella helpon ajomatkan päässä meidän asuinpaikastamme, joka siis sijaitsi pääkaupungin lähettyvillä.

Summa summarum:

- Barbados ei ollut sellainen karibialainen elämys jota odotin, mutta onhan se paikoin paratiisi
- Paratiisilla on hintansa – Barbadoksella se on kallis.
- Jos Karibialla haluaa surffata kesällä, Barbados on yksi harvoista paikoista siihen.
- Rakkaudesta rommiin, sitä saa kaikkialta ja se on hyvää ja halpaa

Ja sitten matka jatkuu kohti Trinidad & Tobagoa, joka on kaikista reissuistani ehkäpä se oudoin, siksi tavallaan siistein, moniulotteinen ja monella tavalla hyvin hauskoja ja hämmentäviä hetkiä täynnä. Stay tuned.