Bangkok raskaana – kannattaa harkita.

Puuduttavat pari vuorokautta ison mahan kanssa Bangkokissa Koh Yao Yain paratiisisaaren jälkeen. Luonnollisesti ajatukseni oli, ettei valasmainen olotilani vaikuta mihinkään. Tavoistani poiketen jouduin myöntämään olleeni vahvasti väärässä.

Päivä turistina Bangkokissa

Olimme oikeastaan tulleet Bangkokiin pariksi päiväksi ennen kotiin paluuta Teinin toiveesta. Hän oli jossakin TV-ohjelmassa nähnyt nukkuvan tai makaavan buddhan patsaan, ja nyt meille oli esitetty Miehen kanssa toive, että etsisimme tiemme sinne. Tämä selvä: tehtävä vastaanotettu. Eli Railay Beachin ja Koh Yao Yain jälkeen oli aika kaupunkilomailla hetki.

Olin varannut hotellin mielestäni hyvälle sijainnille, josta googlauksen mukaan ei ollut mahdoton matka kyseiselle patsaalle. Vaan kaikesta reissaamisesta huolimatta olin tässä(kin) väärässä. Unohdin, että oltiin Bagkokissa eikä Helsingissä, ja se mikä kartalla näytti helpolta ja nopealta tuktuk-ajelulta, olikin todellisuudessa tuktuk-ajelu ja kävely ja metro ja venematka. Mutta kuinka tähän päädyttiin, siitä kohta lisää.

Amara Bangkok oli isoine huoneen terasseineen Teinin mieleen.

Asuimme tällä kertaa Amara Bangkok Hotelissa, joka oli kyllä sijainniltaan ihan mainio ja etenkin lyhyen matkan päässä metropysäkiltä. Toki sekin matka tuntui loppupäivästä liian pitkältä mahan kanssa, mutta sitä en aamulla lähtiessämme tajunnut.

Olin turistin ahneudessani ajatellut, että buddha ei missään nimessä voi olla päivän ainoa turistikohde, vaan yhdistäisimme reissuumme myös kelluvat markkinat ja jokiajelun, josta olin kuullut paljon hyvää. Olimme kuitenkin päättäneet aloittaa buddhalta, joten aamulla suuntamme oli ensin sinne, ja koska etäisyys ei vielä silloin ollut selvillä, metsästimme kadulta tuktukin.

Makaavan buddhan kärsimysnäytelmä

Makaavaa Buddha sijaitsee Wat Phon temppelin alueella. Olimme tosiaankin katsoneet kartalta sen sijainnin ja kun otimme tuktukia aamulla, tiesimme suurin piirtein, mitä sinne kestäisi. Hymyilevä tuktuk-kuski kuitenkin sanoi meille vähän kalliimman hinnan, mutta ajattelimme, että ehkäpä tietomme oli vähän vanhaa, tai kuski olisi muuten vaan hyvä ja ansaitsisi bahtinsa.

Matkamme alkoikin iloisissa merkeissä ja etenkin Teinin mielestä tuktuk oli suunnattoman siistiä. Sitten aloimme pikkuhiljaa ihmetellä matkan kestoa, ja kun aloimme kysellä asiasta, saimme kuulla, että olimme menossa erikoisreittiä. Meidät vietäisi joelle laiturille, josta meidät vietäisi veneellä Wat Phon lähelle. Ja samalla saimme kuulla, että hinta olisi noin kolminkertainen, ja Bangkokin hinnaksi ihan älytön. Sanoimme kauniisti kiitos, ja pyysimme kuskia viemään meidät lähimmälle laiturille, josta jatkaisimme matkaa itseksemme. Pienen kädenväännön jälkeen meidät tiputettiin jollekin sivukujalle, jossa suostuimme maksamaan vain sovitun hinnan.

Ja siinä sitten olimme: hämmentynyt Teini, ärsyyntynyt mies, ja minä mahani kanssa – aloin aavistella jo siinä kohtaa, että päivä ei menisikään ihan heittämällä. Hetken tallustelun jälkeen kuitenkin löysimme itsemme jollekin laiturille, josta saimme veneen kohti Wat Phota.

Wat Pho ja makaava buddha

Kun vihdoin rantauduimme Wat Phon lähistölle, tajusimme alueen koon. Olimme rantautuneet aivan toiselle puolelle aluetta, ja sisäänkäynnille kävely helteisessä aamupäivässä kiristeli mukavasti niin turvonneita jalkoja sandaaleissa kuin hermoja. Viimein kuitenkin onnistuimme kiertämään alueen sisäänkäynnin puolelle ja pääsimme kohtuullisella jonotuksella sisään.

Itse buddha piilotteli yhden temppelin rakennuksen sisällä. Se oli valtava. Kokonaisuudessaan sitä oli mahdoton nähdä oikein mistään kulmasta, joten käyskentelimme sen ympärillä ja yritimme hahmottaa kokonaisuutta. Kuten kaikissa Thaimaan buddhalaisissa temppeleissä, tälläkin paikalla oli todella vaikuttava tunnelma. Kuvia buddhasta ei ole, sillä Thaimaan lakien mukaan buddhasta ei saa ottaa kuvia. Kaivoin kuitenkin tähän internetin syövereistä yhden: joku muu oli tehnyt rikoksen puolestani, tai ehkä turismilla on lakeja ylittäviä erityisoikeuksia.

Jos Bangkokissa sattuu olemaan aikaa, Wat Pho on kyllä kokemisen arvoinen. Rakennukset ovat kauniit ja alue on ainakin kaunis päiväkävelykohde, jos ei muuta. Suosittelenko sitä seitsemännellä kuulla raskaana? No en. Mutta tämä menee täysin oman epärealistisen kuntoarvioni piikkiin.

Amphawan kelluvat markkinat

Wat Phosta ajattelimme pääsevämme nopeasti veneellä Amphawan kelluville markkinoille. No, ihan niin helppoa se ei ollut, mutta muutaman eri laiturin kautta kierrettyämme olimme viimeinkin veneessä, joka kulki kohti markkinoita. Ja jos Wat Pho oli kaunis, tämä reitti oli vielä kauniimpi. Ensin olemme keskellä suurkaupunkia, ja sitten aivan yhtäkkiä kuljemme veneellä keskellä vihreää puistoaluetta ja puutarhoja. Mihin se kaupunki katosi?

Puolen tunnin kanaalien kiertelyn jälkeen saavuimme kelluville markkinoille. Ja sitä se todella on: pieniä kojuja ja kauppakujia, joissa myydään kaikkea mahdollista ruuista mausteisiin ja koruista vaatteisiin. Tunnelma on yhtä aikaa paikallinen ja turisteille sopiva, ja etenkin kouriintuntuvalla tavalla tavalla aito. Tätä paikkaa ei todellakaan oltu siistitty tai siloteltu turisteja varten.

Kelluvat markkinat - hieno kokemus. Ei nälkäisenä mahan kanssa kuitenkaan :D

Ensimmäinen tunti meni paikkaa ihmetellessä ja hypistellessä kaikkea mahdollista. Mutta sitten se alkoi hiipiä – nälkä. Olimme lähteneet vatsat aamupalapöydästä pullollaan, emmekä olleet pysähtyneet vaelluksellamme lounaalle. Nyt olikin sitten tiukka paikka: syödäkö pikaruokaa täällä, koska vene kohti paluulaituria lähtisi ihan kohta, vai sinnittelisimmekö takaisin kaupunkiin ja söisimme siellä. Valitsimme jälkimmäisen. Ja se oli massiivinen virhe.

Raskaana nälkäkiukku tulee vielä nopeammin ja säälimättömämmin kuin tavallisessa olotilassa. Siispä puolen tunnin paluumatkan aikana aloin jo lähennellä sietämätöntä tilaa – ja samalla olla sietämätön kaikille. Kun sitten aloitimme vielä metromatkan kohti hotellia, olin varma, että kuolen. Mies hoki koko ajan, että pysähdytään heti kun tulee joku ravintola, mutta kas, juuri silloin matkalle ei osu yhtään. Ja kun viimein pääsimme hotellin lähellä olevalle pysäkille, ei sekään ollut lähellä. Siinä olotilassa mikään ei ollut lähellä, ei järki, lempeys eikä sietokyky. Kaikki olivat jossain muualla. Mutta kun vihdoin pääsimme hotellille, sain ruokaa ja etenkin kun upotimme itsemme Teinin kanssa viilentävään kattouima-altaaseen, alkoi elämä taas hymyillä. Ja kohta olinkin jo unohtanut päivän koettelemukset.

Illalla makasimme onnellisena jo aikaisin sängyssä ja valmistauduimme paluumatkaan. Oli taas aika paketoida yksi seikkailu ja lähteä kotiin odottamaan seuraavaa. Toki tässä välissä toivottaisimme uuden jäsenen seurueeseemme, sillä Mini syntyi noin kaksi kuukautta tämän reissun jälkeen. Koko jengi valmistautuikin seuraavaksi jännittävään matkaan synnytyslaitokselle.

Minne seuraavaksi?

Minin ensimmäisistä reissuista olenkin jo täällä kertonut. Siksi aloin nyt miettiä, mihin kääntäisin katseeni seuraavaksi. Madridin matkaan on vielä puolitoista kuukautta, joten sitä ennen olisi joku muu vuorossa. Ehkä Portugali, ehkä Kreikka. Niin, ja tämän talven perhematkan suunnittelu on vielä kesken, mutta sellainen käänne on tullut tähän väliin, että olen varmistanut lähtöni helmikuussa isoveljeni synttärimatkalle Madeiralle. Ehkäpä sitä voisi pohjustaa pienellä kurkistuksella manner Portugaliin?